Hiljaista on ollut blogissa ja muutenkin. Pientä syysalakuloa on ollut ilmassa. Tiedä mistä sekin taas tuli. Mieltä on painanut pienet sattumukset ja vanhat demonit. Onneksi Kulta on niin ihana kuuntelija ja analysoija, että se saa aina näihin ahdistaviin blues-periodeihin valoa.
Olin jo ehtinyt hehkuttaa erinäisissä iloisissa tilanteissa, kuinka olen sopeutunut tänne ja kuinka nyt tuntuu kaikin puolin hyvälle. Mutta kuten sanontakin kuuluu, niin ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Opinkohan koskaan pitämään suuren suuni kiinni ja mölyt mahassa? Tuskinpa, mutta yritys on kova. Kovempi.
Ongelma on suomalainen suoruuteni ja kun siihen vielä lisätään aimo annos tiukkaa temperamenttia, niin a'vot! Voi toimia Suomessa (eikä sielläkään aina...Nimim. Kokemusta on), mutta ei täällä. Eteläeurooppalaisia pidetään impulsiivisina ja ärhäkkinä kimpaantumaan, mutta tosiasia on, että ainakin eteläranskalaiset ovat yllättävän diplomaattisia ja sanoisimpa jopa lauhkeita. Siksipä miulla ei ole helppoa. Päätä tulee lyötyä seinään yllättävän usein ja välillä tunnen olevani aivan ulapalla, sillä väärinymmärryksiä tulee ihan pienestä. Syynä ei ole enää keskinkertainen ranskankielentaitoni (voi, kunpa voisinkin laittaa jotain sen piikkiin!), vaan yksinkertaisesti erilainen kommunikaatiokulttuuri. Luulisi, että 6 vuoden Ranskassa asumisen jälkeen sitä alkaa jo oppia, mutta ei.
Yritän oppia olemaan armollinen sekä itselleni että läheisilleni. Mutta iänikuinen miellyttäminen on loppunut - jos en kelpaa tällaisena kuin olen, niin ei sitten. Monesti on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa kuten suora käännös ranskalaisesta sanonnasta kuuluu.
Ei voi olla totta! Mulla on ihan samanlainen fiilis ollut jo vähän aikaa, se miellyttäminen on loppu. Kun ei kerran kelpaa näin, olkoot :D Tosi pitkään kuuntelin ja toimin niin kuin täkäläisten tapoihin kuuluu, ajattelin että se on osaltani kunnioitusta, mutta sitten siinä vaiheessa, kun aletaan polkea yli, ei tämä puoli savolais-karjalainen temperamentti enää hymyilekään. :D Ja nyt on paljon parempi olo, jotenkin vieläkin vahvempi, (ehkä osaltaan se vahvuus kumpuaa myös siitä,että vihdoinkin osaan pitää myös puoliani..) ja varmempi. :) Kahden kulttuurin välillä on muuten yllättävän haastavaa olla, ei ihan simppeli matka. Itse esim. olen niiin tottunut analysoimaan ja keskustelemaan, arvioimaan asioita ihan joka kantila, mutta täällä se ei niin onnistu.. Meillä lähipiirissä on vaan se yksi kantti,eikä siinä vissiin ole sitten mitään arvioimista.
VastaaPoistaOon miettinyt tosi monta kertaa, oi kun oisin vaan ollut ihan hiljaa,enkä ois sanonut mitään, mutta nyt olen ihan tyytyväinen että tuli sanottua, koska muuten muutamat täällä lähellä polkasee yli kun hulivili helluntaina. :D:D
tietämättä millaisia yhteenottoja sulla on ollut, sanoisinpa vaan, että ihmettelisin, että voisit olla todella törkeä ja siis olen kanssasi samaa mieltä. jos ei suomalainen lyhyempi lauserakenne riitä, niin sitten on vikaa varmasti myös vastapuolessa. ei se, ettei ole synnytty Ranskassa ole syy odottaa integroitumista vain meiltä. sen verran avoimuutta voi odottaa kansalta, joka on jatkuvasti sulattanut itseensä ulkomaalta tulevia, että osaa ottaa huomioon toisen persoonallisuuden piirteet sellaisena kuin ne on.
VastaaPoistasitä paitsi, en kutsuisi täkäläisten asennetta niinkään diplomatiaksi kuin tekopyhyydeksi. edessä ollaan niin maireita ja selän takana puukotetaan härskisti. siihen täytyy vain tottua ja olla ottamatta itseensä. ja sen tietäen ei ole mitään syytä antaa kävellä varpailleen.
täytyy sanoa, että mullakin on vielä tällä saralla oppimista, mulla on tapana yleensä vaan lähteä pois. Seilori sen sijaan osaa panna ihmiset ruotuun ja kuitenkin jatkaa hyvässä yhteisymmärryksessä niiden kanssa toimimista. sitä mä ihailen.
yritä kestää ja anna niiden känkkäränkkien vaan tottua suomalaiseen perusluonteeseesi. ja kohta tekin olette lomalla ja saatte nauttia rauhasta!
Been there, done that, bought the t-shirt. Musitettava on myös, että maasta riippumatta kommunikaatiotaidottomia ja tahallaan asiat väärin ymmärtäviä dorkia riittää aina. ;)
VastaaPoistaAina on hyvä tietysti myös tarkastella itseään kriittisesti, mutta olen samaa mieltä Airellen kanssa, ja näille ranskiksille tekee vaan hyvää nähdä vähän erilaisia kulttuureja ja tapoja! Esimerkiksi näin kävi, kun olin bussissa Suomesta käymässä olevan kaverin kanssa:
Kaverini laski matkalaukkunsa ovien avautumista odotellessaan vapaalle istuimelle. Hän ei ottanut minkäänlaista kontaktia vapaa istuimen vieressä istuvaan vanhempaan daamiin, vaan jatkoi kanssani juttelemista suomeksi. Daami tuhahti äänekkäästi, ja katsoi meitä paheksuvasti. Minä hymyilin daamille ja sanoin "J'espère que ça vous ne dérange pas" osoittaen laukkua. Daami hätkähti ja hymyili vähän nolona.
Kauheeta, kun joku laittaa tyhjälle istuimelle laukun, eikä pyytele sitä anteeksi. ;) Paljon tsemppiä, alamäkiä tulee ja menee, onneks meitä on monta, jotka niissä liukuu yhdessä. :)
Kiitos kommenteista, Karkki, Airelle ja Mademoiselle Fromage! En jaksanut kirjoittaa sen tarkemmin, mitä on kaikkea on tapahtunut, mutta yksi surullisimpia asioita on se, että hyvinalkanut ystävyys on (kai) tyrehtynyt alkuunsa se kä miun että ystävän temperamentin takia. Ranskalainen ystävä tosin syyllistää minua, sillä olen mielestään liian "carrée" eli musta-valkoinen, täsmällinen jne. Miusta esim. täsmällisyys on hyvä ominaisuus ja kunnioittaa toista. Hän on puolestaan täysin välinpitämätön sovittuja asioita ja menoja kohtaan eikä vastaa soittopyyntöihin tai ilmoita jos on estynyt lopulta tulemaan tapaamiseen tms. Tästä otimme yhteen. Muutenkin paikallisilta tuntuu välillä puuttuvan huumorintajua ja metaforan tajua - kaikki otetaan niin hemmetin kirjaimellisesti! Myö pohjoiskarjalaiset käytetää aika värikästä kieltä ja monesti hieman ylitseampuvia ilmaisuja, jotenvoitte kuvitella kuinka metsään menee näitten kanssa...Ja kun ite ei tarkoita mitään pahaa, niin sitten on ihan pihalla kun toiset vetää kokonaisen palkokasvin nokkaan. :/ Mutta ei se tapa vaan vahvistaa! :)
VastaaPoistaVoi, iso iso hali!!! Mulla on ollut kans tapaus kommunikaatio-kompleksista,vähän toisenlainen, mutta se kyllä tuntui kurjalta.. ja mun kohdalla se ihminen (vaikka itse olin jo seuraavana päivänä unohtanut koko jutun) kantaa vieläkin kaunaa, ei puhu, eikä pukahda, vielä monen vuoden jälkeen, ja usko tai älä mun piti kerran kysyä mieheltä, miksi se oikein suuttuikin niin paljon ja mies vastasi: kun raskaana ollessa olin mennyt sanomaan sille tytölle illallisella että olen 20:lla viikolla, vaikka viikkoja oli 19+ (oisko ollut 4 tai 5)jotakin.. olin sanonut että Suomessa meillä sanotaan niin,että jos viikkoja on vaikka 19+ jotakin, niin se sanotaan,että on 20:lla. En edes tiennyt,että se voi olla jotenkin paha juttu, kun olin vielä käynyt Suomessakin neuvolassa ja terkka oli myös sanonut viikot niin.. Ja se tyttö suuttui tosi kovasti,voi että se suuttuikin. Ei saa kuulemma yrittää olla pidemmällä kuin oikeasti on, ja siinä hormoneissani rupesin inttämään,että se on vain meillä Suomessa tapana pitää laskua näin, eikä se ole sen kummempi juttu- vähän niin kuin vuosisadat. No, tyttö, Enza, suuttui niin pahasti ettei tänä päivänäkään puhu enää mitään...
VastaaPoistaMutta mietin,ettei ystävyys tainnut sittenkään olla meidän kohdalla niin vahva, kun luulin, koska eihän tuossa nyt pitäisi olla suuttumiselle paikkaa.. Oli aika kurja olo pitkään. Silloin tajusin jotakin kahden maan välillä ystävyyksien luomisesta ja kommunikaatiosta, mutta mietin myös,että jos se meidän toveruus ei tuollaista asiaa kestänyt..
Kurjaltahan ne tuntuu,kun itse ei vielä tarkoita mitään pahaa, sanoo vain, niin kuin on tottunut. Enkä ole enää sen koommin punninnut,voinko nyt sanoa noin, suuttuukohan se siitä vai mitä se tekee.. kun ei kuitenkaan mitään pahaa tarkoita,eikä loukkaa, kyllähän hyvän, aikuisen ja fiksun kommunikaation pitää myös erilaiset ajatukset kestää. Jos ei kelpaa, ei se mitään :D
Iso iso hali!! Toivottavasti sinun ystävyys kuitenkin jatkuu entistä vahvempana ja se ystäväkin ehkä heräsi jotenkin ajattelemaan asioita vähän laajemmin.. Maailma avartuu :))
Hei Pupuce!
VastaaPoistaEn yhtään ihmettele, että tempperamenttisi kuohahti tuossa tilanteessa. Minäkään en voi käsittää sitä, ettei sovituista asioista pidetä kiinni tai ilmoiteta ajoissa tai jopa ollenkaan estymisestä. Kuinka ystävyyssuhteen ylläpitäminen onnistuu, jos ei voi luottaa toisen sanaan edes yksinkertaisimmissa asioissa?
Täällä vietetyn vuoden aikana olen huomannut, että kauheasti puhutaan, suunnitellaan ja sovitaan, mutta aika harvoin mitään tapahtuu. On sietämätöntä joutua koko ajan miettimään, että tarkoittiko tuo nyt tuota vai ei. Kai siihen täytyy vaan yrittää tottua.
Kyllä se alakulo siitä taas helpottaa. Jos ei muuten, niin suomalaisen sisun voimin. Tsemppiä!
Voi elämä mitä ihmisiä tää maa päällään kantaa! :-D Näitä teidän kaikkien kommentoijien tarinoiden henkilöitä... Voin vaan yrittää kuvitella mitä on olla karjalainen ulkomailla, kun niitä väärinymmärryksiä tulee jo tällaisessa supisuomalaisessa pohjalais-karjalais-suhteessa tuon Pupucen mainitseman "värikkään kielen ja hieman yliampuvien ilmaisujen" takia! Jotta koittakaahan pärjäillä itse kukin ja muistakaa että MYÖ ollaan niitä parhaita, ja huumorintajuisimpia! ;-D
VastaaPoistaMut hei, nyt täällä yks ystävä kyselee sulta että millos työ nyt olittekaan tulossa Itään? Jos kävis niin hyvä tsägä että nähtäis?!
T: Anu
Karkki, uskomatonta miten voikin tollasesta asiasta loukkantua! 8/ Mutta meitähän on moneksi...Tulipahan siis sekin taas todistettua. Sain oman ystäväni kanssa puhuttua asiat, mutta omalta osaltani pysyn varuillani, sillä ei kukaan muutu yhdessä yössä. Yritän olla siis yhtä "rento" kuin hänkin. Katsotaan miten käy, mutta tällaiset kokemukset ei todellakaan lisää luottamusta toisiin ihmisiin.
VastaaPoistaEmilia, niin, kais iihen pitää vain tottua, mutta miksi "oikein" toimivien pitää tottua "väärin" toimivien tapaan tehdä asioita ja kärsiä siitä? Tätä en ole koskaan käsittänyt. Se on vähän niin kuin tupakointi: tupakoitsijat ne on niitä uhreja nyt kun tupakointia kielletään joka paikassa eikä kukaan tupakoijista osaa asettua ei-tupakoijien asemaan.o_O
Anu, kiitos ystä-rakas tuesta ja empatiasta! :) Mie lähetän siulle meiliä. Haleja!