Sunnuntaiaamua

Eka sunnuntaiaamu töissä. Tulin tänne noin klo 7.30, sateessa, söin runsaan aamupalan ja join kaksi kuppia kahvia. (Aamukahvista en voi luopua, vaikka miten olisin raskaana!) Nyt olen istunut jo reilun tunnin tässä koneella, tehnyt vakiorundini facebookissa, sähköpostissa, blogeissa, Mauritiuksen turisti-infon sivuilla...Ketään niistä kuudesta asiakkaasta, jotka ovat meille eksyneet, ei ole vielä näkynyt. Vetävät unta palloon, onnelliset...

Ensimmäinen viikko töitä takana. Kovin on ankeeta. Maanantaina ja tiistaina ei ketään, keskiviikkona yhteensä kahdeksan asiakasta, torstaina ja eprjantaian ei ristin sielua. Onneksi ensi viikolla, pääsiäisen alusviikolla alkaa vilkastumaan. Sää on kyllä ollut sateinen, mutta silti alkaa pahasti tuntua siltä, että TÄMÄ VUOSI on se kauanpuhuttu kriisivuosi. Onneksi kesä näyttää valoisammalta ja hotelli tulee taas varmasti täyteen, mutta alkukevät ja syksy on aina niin hiljaista jo muutenkin, että nämä nollapäivät tuntuu aivan kamalilta.

Yritän kuitenkin pysyä positiivisena ja onhan miulla hyvä syy. Vauva on nyt se tärkein ja meijän molempien hyvinvointi. Miulla on myös kotona niin paljon tekemistä, että en nyt oikein jaksa omistautua tälle perheyritykselle, joka ei ole omani, vaadittua minimiä enempää. Vauvan huone on vielä luvattoman täynnä rojua ja ajatuskin kauniista ja siististä huoneesta, jossa istun keinutuolissa eteerisenä, isorintaisena äitinä imettämässä saa miut epätoivoiseksi. Onneksi miun ihanat vanhemmat on tulossa meille kesäkuussa! Iskä haluaa laittaa meijän kivikkomaan, jota pihaksi kutsutaan, kuntoon ja äiti varmaankin haluaa auttaa kauniin vauvahuoneen laittamisessa.

You got the moves, baby

Argh, lupasin päivityksiä useammin, mutta enhän mie ole kerinnyt kirjoittamaan mitään viime aikoina. Koko helmikuu meni remontin keskellä (parvi on valmis ja ihana!), siivotessa (ikkunat pesemättä - ylläri...) ja valmistellessa kotia vastaanottamaan koko perheeni maaliskuun ekalla viikolla. Perhe tuli, oli ja lähti ja ihanaa oli! Veljentytär S. valloitti meijät täysin ja jopa Kulta-kummisetänsä oli aivan hurmaantunut. :) Asiaan ehkä vaikutti sellainen yksityiskohta, että samalla viikolla saimme tietää odottavamme tyttölasta...!

Olin aivan varma (älkää kysykö miksi), että pikkuinen olisi poika ja kieltämättä yllätys oli suuri! Miulla ei ollut mitään preferenssejä, sillä lapsen terveys on kuitenkin se kaikista tärkein asia, mutta tiesin, että Kulta toivoi tyttöä! Papa saa siis prinsessansa! :)

Olen tähän asti ollut yllättävän rauhallinen raskaudesta, vaikka luonteelleni on tyypillistä tietty hysteria ja draama. Miulla on vain ihan alusta asti ollut sellainen olo, että tämä on liian hyvää ollakseen totta enkä voi sille mitään, että pelkään jotain ikävää sattuvan. Toisaalta miulla on kuitenkin hyvin vahva luottamus elämään ja kuten tähänkin asti uskon, että olemme Kullan kanssa Luojan kämmenellä.

Tiistai-iltana juuri ennen nukahtamista tunsin ensimmäisen kerran tytön liikkuvan. Voi apua, mikä tunne! Aivan uskomatonta eikä sitä voi mitenkään sanoin kuvailla. :) Seuraavana päivänä sallin itselleni pienen höyrähdyksen ja piipahdin vasta-avatussa Kiabissa Nîmesin uusimmassa ostoskeskuskompleksissa. Olin vannonut itselleni, että en ala ostelemaan mitään vaaleanpunaista ja horhelöä, mutta mukaan meinasi lähteä kaikki söpöt vaaleanpunaiset mekot! Sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain 8 (vaaleanpunertavaa...) bodya.

Tiistai-illasta asti tyttö on siis terhakkaasti potkinut ja nyrkkeillyt ja vaikka se välillä tuntuukin epämukavalta, olen niin onnellinen. Jotenkin koko raskaus ja syntyvä lapsi on tullut todeksi nyt, kun tietää sukupuolen ja tuntee vauvan liikkuvan. Reilun kahden viikon päästä on taas ultra ja tällä kertaa se on 5. kuukauden "rakenneultra", jossa gynekologini katsoo tarkemmin vauvan kaikki toiminnot. Tuskinpa se vastaa suomalaista rakenneultraa, mutta tulenpahan ainakin taas ultratuksi kuten joka kuukausi tähän mennessä.