21.3.2010

Mikään ei ole ikuista

Eikä todellakaan loma! Se meni taas niin että hujahti. Neljä kuukautta ihmisen elämästä on loppujen lopuksi vain yksi pieni poron kusema. Ja nyt on edessä taas puolet pidempi sellainen eli sesonki. *huoh*

Työmotivaatiota lisää tänä vuonna kummasti pari päivää sitten allekirjoittamamme asuntolainasopimus. Seuraavat 25 vuotta kannamme kiltisti rahaa CIC-nimiseen pankkiin, jota ei voi kyllä haukkua, sillä saimme niin hyvän tarjouksen. Nyt on siis rahoitus kunnossa ja tontin ostopaperitkin on allekirjoitettu, mutta se iänikuinen rakennuslupa meiltä vielä puuttuu. Talon piirrustukset ovat kuitenkin jo ulkopuolelta viimeistellyt ja täytyy sanoa, että siitä tulee hieno! :) Sain nimittäin tahtoni läpi aika monessakin asiassa, ja taloon tulee mm. paaaaljon isoja ikkunoita ja korkeakattoinen olohuone-ruokailuhuone.

Ekotaloksi taloa tosin voi enää kutsua vain erinomaisen eristyksen ja tuplaikkunoiden puolesta. Monenkirjavista syistä jouduimme tekemään kompromissejä, joiden takia emme esim. voi hakea matalaenergia-sertifikaattia. Mutta kerron näistä myöhemmin paremmalla ajalla.

Kevät on vihdoin tullut ja on vaikea uskoa, että vain pari viikkoa sitten täällä oli 40 cm lunta! Kulunut talvi oli kamala. Vaikka olenkin suomalainen, niin lumi ja kylmyys Provencessa ei kuulkaa paljon naurata.

2 kommenttia: