30.4.2012

Lärvien tarpeessa

Suomessa juhlitaan vappua tänään. Meilläkin oli jo kuudennet vappupirskeet valmisteilla, mutta Kulta sai flunssan. Ja sää on täällä ihan pebasta taas. Vappujuhlat on siirretty viikolla, jotta tavattaisiin välillä ystäviäkin ainaisen raatamisen sijaan.

Kovin vaikeaa on yrittää olla positiivinen. Yritän kovasti kuitenkin. Hotellin kokkitilanne on aivan katastrofaalinen pääkokkimme tehtyä oharit maaliskuun lopussa. Muuta henkilökuntaakin on liian vähän. (Ja rakkaat lukijani: En aio enää ryhtyä etsimään työtekijöitä Suomesta, sillä jostain syystä rakkaalle Ranskan perheellä on jotain asiaa vastaan. En tiedä mitä eikä enää kiinnosta.) Mennyt viikonloppu oli katastrofaalinen. Helvetillinen suorastaan. Jos en olisi naimisissa ja asuntolainainen Ranskassa asuva ulkosuomalainen, ottaisin ja lähtisin. V-käyrä on pilvissä.

Lähden nyt suomalaisen vappuaaton kunniaksi rautakauppaan (uusin fetissini) ja illalla aion juoda kesästä asti jääkaapissa otollista hetkeä odottavan ja rakkaan ystävän lähettämän siiderin. Vetäisin lärvit, jos huomenna ei taas pitäisi olla töissä.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin - iloista vappua!  

23.4.2012

Muuttuukohan mikään

Eilen äänestettiin Ranskaan uutta presidenttiä. Ensimmäinen kierros. Kansa saa valita presidenttinsä kahden viikon päästä. Vaihtoehtoina ovat sosialistisen puolueen François Hollande ja hallitseva oikeistolaispressa Nicolas Sarkozy.

Enpä tiedä, kumman valitsisin. Saamattomuuttani kansalaisuusasiani on samassa tilanteessa kuin aiemminkin eli mietintätasolla. Pidän siis suuni kiinni ja otan sen mikä annetaan.

Ranskalaiset ovat kuitenkin pettyneitä ja vihaisia. Muutosta toivotaan. Moni omassakin lähipiirissäni äänesti Le Peniä. Siis Marinea, tytärtä, ei Jean-Marieta, isää. Luin hänen kampanjalehtisensä. Se oli ainut, jonka posti toi. Yllätyin. Ei rasismia tai muuta vihamielisyyttä. Välillä on hyvä tutkia eikä vain hutkia.

21.4.2012

Tunarimagneetit

 Eilen jaksoin raahata sairaan ruhoni suihkuun, sillä jo vuoden pesemättä olleet olohuoneen yläikkunat tulisivat pestyiksi. Olohuoneemme (jota myös katedraaliksi kutsutaan) on noin 6,5 metriä korkea ja kaksi yläikkunaa ovat noin 5 metrin korkeudessa. Estetiikkahan on elämässä tärkeintä, joten ikkunoiden peseminen ja sen kätevyys eivät minua huolettaneet talon suunnitteluvaihessa. Ikkunat olivat aivan karmean likaiset, sillä niitähän ei siis oltu pesty rakentamisen jälkeen kertaakaan ja niistä hädin tuskin näki läpi kiitos maalareiden, rappareiden ja kärpästen jättamien jälkien.

 

En ollut missään vaiheessa itse aikonut ruveta hommaan, sillä miulla ei ole tarpeeksi pitkää Sinituotteen siivousvartta eikä tarpeeksi korkeita tikkaita. (Mutta korkeanpaikankammo on...) Maaliskuun alussa etsin netistä ikkunanpesufirmoja, jotka pesisivät myös yksityishenkilöiden ikkunoita. Löysin yhden, perheyrityksen, joka vaikutti asialliselta ja hintakin oli kohdallaan. Alle 200 euron helupasivat pestä kolme vaikeassa paikassa olevaa ikkunaa ja niiden karmit. Hieno juttu, ajttelin, ja luulin löytäneeni ratkaisun ongelmaani.

Naivi on aina naivi eikä edes kahdeksan Ranskan vuoden jälkeen muista pelätä pahinta. Klo 14.30 portilla seisoo Herra Walter vaimoineen ihan normaaleihin vaatteisiin pukeutuneena eikä tyylikkäissä työhaalareissa ja lippahatuissa, joissa on firman logo (kuka on katsonut liikaa telkkaria?). Kerron heille, mitkä ikkunat pitää pestä ja huomaan Herra W:n hieman epäröivän. He hakevat tikkaat ja kaikki tarvittavat pesutarvikkeet. Ja aloittavat ulkopuolelta. Rouva pitää tikkaita. Herra nousee tikkaille, laskeutuu alas, nousee, laskeutuu, tiuskii vaimolleen jotain sankosta...En pysty katsomaan ja häviän sisälle tekemään huolettomasti "jotain". Yhden ikkunan pesuun menee todella kauan. Menen takaisin ulos ja Herra W siirtyy terassin puolelle pesemään toista yläikkunaa. Hän kertoo samalla miulle, kuinka oli joskus jäänyt jumiin 34:n kerroksen korkeudelle sellaiseen ikkunanpesukoriin, joita telkkarissakin (!) näkee. Siitä lähtien hän on ärsinyt korkeanpaikakammosta (great...) ja nouseminen tikkaille "näin korkealle" tuottaa hänelle vaikeuksia. Lupaavaa...

Kaksi ikkunaa on nyt kuitenkin jo pesty ulkopuolelta ja maailma niiden lävitse näyttää paljon kirkkaammalta ja puhtaammalta. Jään tarkkeilemaan sikkunoiden pesua sisäpuolelta. Herra W nostaa ensin tikkaat ikkunankarmeja vasten. Tikkaat kuitenkin estävät lastan käytön (en sano mitään...). Hän päättää käyttää pitkää teleskooppivartta ja vettä tippuu joka paikkaan. Jokaisella lastan vedolla mustat rannut valuvat ikkunan alapuolelle, puhtaan valkeaksi maalatulle seinälle...Pidätän hengitystäni, joka on jo muutenkin salpautunut ja koetan olla huutamatta kauhusta. Herra W saa kuitenkin mikrokuituliinalla putsattua mustan jäljet - merci mon Dieu! Muistutan häntä karmeista ja totean niiden puhdistamisen mahdottomaksi hänen välineillään. Herra W haluaa kuitenkin yrittää - hän oli unohtanut karmit. Teleskooppivapa ja ikkunalasta, jonka päällä on kuiva mikrokuituliina, kohoavat korkeuksiin ja alkavat hinkata karmia...ja seinää! Seinään jää iso musta jälki. Parahdan kauhusta, hän lopettaa. Uusi yritys: tikkaat yli ikkunan kipsiseinään nojaten ja Herra W nousee tikkaita vapisten noin metrin, palaa takaisin maanpinnalle. Seinässä kaksi mustaa tahraa, 6 metrin korkeudessa. Tässä vaiheessa viisastun ja huudan pelin poikki! Ikkunanpesusta on tulossa todella kallis projekti, jos miun pitää jostain hommata maalari maalaamaan seinät uudelleen. Pyydän Herra W:tä vain pesemään ikkunat, tant pis ikkunankarmeille. Hän pesee portaikossa olevan ikkunan ja on jotenkin onnistunut siistimään jälkensä, kun palaan "rikospaikalle" apukeittiöstä. Ennen lähtöään Herra W ei pyydä anteeksi, ei niin mitään, hän jotenkin onnistuu syyttämään minua ikkunoistani ja niiden korkeudesta.

Jotenkin kummallisesti Kulta ja mie vedetään puoleemme näitä tumpeloita. Olen nyt taas lähtöpisteessä tässä ikkunanpesuasiassani, mutta onneksi niitä ei nyt tarvitse seuraavaan vuoteen pestä. Ehdin siis rauhassa etsiä seuraavan tunarin. ;) Tai sitten investoin kunnon ikkunanpesukalustoon, otan Tom Cruisesta mallia ja teen itse!

Näistäkin tyypeistä voisi ottaa mallia. Tai ehkä ei kuitenkaan. Turhauttavaa puuhaa tuo ikkunanpesu, vai mitä? Tosin Dubain Burj Al Arabin ikkunoiden pesu on turhauttavampaa kuin keskikokoisen omakotitalon ikkunoiden...:) (Kuva meidän Dubain reissulta tammikuussa 2011.)


19.4.2012

Keuhkoputki & tylsyys

Kukapa ajattelisi keuhkoputkeaan? Eipä varmaan kukaan paitsi silloin kun se pahkeinen on tulehtunut. Miun siis on. Jo toista viikkoa eikä ole yhtään kivaa. Näitä tällaisia perussairauksia en ole koskaan aikaisemmin sairastanut ja siksi en nytkään osannut aavistaa, että kurkkukipu, äänenlähteminen ja mieletön yskiminen johtuivat keuhkoputkentulehduksesta. Olin siis ensimmäisen viikon reippaana töissä ihan kuin ei mitään olisi ollut (paitsi asiakkaat saattoivat hieman puhelimessa säikähtää joko lähes äänetöntä pihinääni tai hyvinkin harhaanjohtavaa Seksipuhelin Marjatta -ääntäni). Kun eihän miulla ollut kuumettakaan...

Tällä viikolla kävin aina niin reaktiovalmiilla omalääkärilläni, joka määräsi yskänlääkettä. Tarvitseeko sanoa, että se ei auttanut? Nukuin noin 48 tuntia ja eilen hain antibiootit, vaikka kyseinen tulehdus on vain kärsittävä. Omalääkärini oli taas tytyväinen, kun sai kahteen kertaan laskuttaa minua ja Ranskan sairasvakuutuslaitosta. Oma kuntoni ei ole parantunut. Nukun, juon lämmintä ja yskänlääkettä ja nappailen antibiootteja. Ja tylsistyn. Ja poden huonoa omaatuntoa. Kulta tekee miunkin työt eli noin 15-tuntisia päiviä ja kaiken lisäksi muutenkin ollaan hotellissa vajaalla miehistöllä. Vaikka miulla on täysi oikeus sairastaa ja toipua, niin on tämä yksityisyrittäminen silti aika hanurista. No, en nyt jaksa siitä jauhaa, koska aiheesta saisi ihan oman presidentinvaalikampanjan.

Sairastaminen on tylsää puuhaa. Vaikka sesongin aikana usein tulee toivoneeksi vapaapäiviä ja normaalitöissä raatavan ihmisen viikonloppuja, niin tällaisia sairastelupäiviä en kyllä kaipaa. Telkkarista ei tule mitään enkä jaksa katsoa vanhoja leffojakaan, joita meiltä löytyy ihan kunnon kokoelma. Lukemiseen ei oikein keskittymiskyky riitä ja mitään kotitaloustöitäkään ei ole voimia tehdä. Mitä siis teen? Makaan sohvalla Nessi polvitaipeessa peiton alla ja surffaan tylsältä kanavalta toiselle siinä toivossa, että sieltä tulisi jotain mielenkiintoista. Välillä nukahdan hetkeksi. Ja bloggaan. Siihen miulla on ollut nyt aikaa eikä se ole liian rankkaa. Nyt on ollut taas aikaa lukea muiden blogeja, kommentoida ja päivittää omaa (uutta ja vanhaa).