2.5.2013

Kummiasiaa

Olen työstänyt useampaakin postausta tässä jo pitemmän aikaa, mutta kesken ne ovat edelleen johtuen allekirjoittaneen saamattomuudesta (en vain saa kuvia koneelle) ja jokapäiväisista pitkistä päikkäreistä uudella parvella Nessin ja Lilyn lämmittäessä selkää ja vauvavatsaa. Mutta nyt haluan avautua asiasta nimeltä kummius. Ja tähän aiheeseen ei nyt kuvia tarvita eikä laiteta. :)

Meijän tyttö tulee saamaan nimensä kasteessa. Oma vakaumukseni ei anna muuta vaihtoehtoa. Kulta on katolilainen ja mie "ev.lut.". Olen jo ajat sitten ilmoittanut Kullalle, että meijän mahdolliset lapset kastetaan protestanteiksi jo ihan pelkästään sen takia, että Kultaa ei kunnon maallistuneena ranskalaisena voisi vähempää kiinnostaa uskonasiat saati uskonnollinen kasvatus. En miekään mikään harras uskovainen ole enkä käy edes joulukirkossa, mutta haluan siirtää lapselleni tietyt itselleni perusturvaa luovat ajatukset ja perinteet. Hän voi tehdä niillä sitten vanhempana ihan mitä itse haluaa.

No mutta, takaisin aiheeseen.

Kastettavalle lapselle pitää valita kummit. Kaksikulttuurisen lapsen kohdalla se ei ole ihan helppoa. Suomessahan ei (tietääkseni) ole muita sääntöjä kuin se, että ainakin sylikummin tulee kuulua kirkkoon. Ja ortodokseilla sylikummin tulee olla ortodoksi. Ranskassa lapsella on tasan kaksi kummia: sekä nais- että miespuolinen - kummitäti ja kummisetä. :) Ei muita, piste. Itse haluan lapselleni useampia kummeja, koska  ensinnäkään se ei Suomessa ole mikään ongelma ja toiseksi jos joku kummeista "luistaa" kummiudestaan tai muuten unohtaa ja laiminlyö, niin onpahan muita kummeja osoittamassa tarvittavaa kiinnostusta ja välittämistä. Kummin rooli ei ole helppo, mutta se on mielestäni erityislaatuinen. Omilla kummeillani on aivan erityispaikka elämässäni samoin kuin kummilapsillani.

Myö ollaan ratkaistu kummiasia niin, että Kulta valitsi ranskalaiseen tyyliin kaksi kummia ystäväpiiristämme, jotka ovat Kullan kaksi parasta ystävää, ja mie omasta lähipiiristäni olen nyt valinnut kummeiksi oman rakkaan veljeni ja kälyni. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä valintaamme. Tasapuolisesti suomalaisia ja ranskalaisia ja takuuvarmasti kummit pysyvät sekä tyttäremme että meijän elämässä läsnä. :)


1.5.2013

Jotain vapusta

Tälle ulkosuomalaiselle vappu on muodostunut erittäin tärkeäksi juhlaksi. Siitä on nyt 7 vuotta kun päätin, että en enää itke Suomi-ikävääni vappuna vaan järjestän vapun itse. Tietenkään mikään ei korvaa tietoa siitä, miten ihanaa on istua jossain kauniissa suomalaisessa puistossa koleassa auringonpaisteessa koko päivä piknikillä ja nauttia ystävien seurasta, mutta siellä ne Suomen puistot ovat ja pysyvät! Miun vappujuhlat on aina pidetty meijän terassilla, yömyöhään, oli kylmä tai ei. Yleensä on ollut kylmä, mutta ystävät tietävät, että villasukkia ja -paitoja saa lainaan. :)

Eilen satoi ja kunnolla. Ensimmäistä kertaa. Mutta ei se haitannut. Valmistin perinteisiä vappuantimia koko päivän ja siivosin. Illalla ystävät tulivat ja aamutunneillehan siinä meni! :) Hauskaa oli kuten aina, nauru raikui taas niin, että basenji ja kissat hakeutuivat yläkertaan rauhallisempiin paikkoihin.

Välillä on hyvä otta kunnon irtiotto arjesta ja ajatella muutakin kuin vain työ- ja raha-asioita ja puhua ihan hölmöjä ja saada kunnon naurukohtaus. Ystävät ovat elämän suola!

Iloista vappua! :)

13.4.2013

Ei uutta auringon alla

Rautaa ja magnesiumia. Hiukka hevosenlihaa. Siinä miun aseet. Pari päivää ainakin on tuntunut pelittävän. Mutta ne vähintään tunnin päikkärit on pakko vetää.

Stressiä aiheuttaa rahapula ja hupeneva aika. Tytön huone on vieläkin täynnä roinaa. Siellä on paljon hyväkuntoista, joista mietin edelleen kaksi vuotta muuton jälkeen: Yritänkö myydä netissä vai vienkö vain suoraan kirpparille? Laiskuus on viimeisen vaihtoehdon puolella.

Ahdistun myös basenjista. Nessi on ollut aivan kuriton ja joka ilta meillä taistellaan. Eilisilta päättyi prostestikuseen matolle. Kulta ja mie ollaan aivan rikki. Ja se uusi matto oli jo kustu aikaisemmin moneen kertaan. Mielessäni mietin vaan, että miten helvetissä myö toimitaan sitten, kun se vauva on täällä eikä illalla voi kissaa tappavalle koiralle huutaa naama punaisena?!? Mie vain toivon ja rukoilen, että Nessi tajuaisi tilanteen ja olisi yhtä ihana ja helppo kuin maaliskuun alussa, kun perhe ja S. olivat meillä viikon.

Tunnen paksuuntuvan läskikerrokseni alla paniikin. Aikaa on 4 kuukautta ja miusta tuntuu, että mie olen jotenkin ihan liian cool. En ole ajatellut ja sunnitellut "tätä kaikkea" tarpeeksi. Teen listoja eri hankinnoista ja tekemisistä ihan kuumeessa. Sitten ne listat jonnekin häviää.

Onneksi miun vanhemmat tulee kesäkuussa. Ja elokuussa.

24.3.2013

Sunnuntaiaamua

Eka sunnuntaiaamu töissä. Tulin tänne noin klo 7.30, sateessa, söin runsaan aamupalan ja join kaksi kuppia kahvia. (Aamukahvista en voi luopua, vaikka miten olisin raskaana!) Nyt olen istunut jo reilun tunnin tässä koneella, tehnyt vakiorundini facebookissa, sähköpostissa, blogeissa, Mauritiuksen turisti-infon sivuilla...Ketään niistä kuudesta asiakkaasta, jotka ovat meille eksyneet, ei ole vielä näkynyt. Vetävät unta palloon, onnelliset...

Ensimmäinen viikko töitä takana. Kovin on ankeeta. Maanantaina ja tiistaina ei ketään, keskiviikkona yhteensä kahdeksan asiakasta, torstaina ja eprjantaian ei ristin sielua. Onneksi ensi viikolla, pääsiäisen alusviikolla alkaa vilkastumaan. Sää on kyllä ollut sateinen, mutta silti alkaa pahasti tuntua siltä, että TÄMÄ VUOSI on se kauanpuhuttu kriisivuosi. Onneksi kesä näyttää valoisammalta ja hotelli tulee taas varmasti täyteen, mutta alkukevät ja syksy on aina niin hiljaista jo muutenkin, että nämä nollapäivät tuntuu aivan kamalilta.

Yritän kuitenkin pysyä positiivisena ja onhan miulla hyvä syy. Vauva on nyt se tärkein ja meijän molempien hyvinvointi. Miulla on myös kotona niin paljon tekemistä, että en nyt oikein jaksa omistautua tälle perheyritykselle, joka ei ole omani, vaadittua minimiä enempää. Vauvan huone on vielä luvattoman täynnä rojua ja ajatuskin kauniista ja siististä huoneesta, jossa istun keinutuolissa eteerisenä, isorintaisena äitinä imettämässä saa miut epätoivoiseksi. Onneksi miun ihanat vanhemmat on tulossa meille kesäkuussa! Iskä haluaa laittaa meijän kivikkomaan, jota pihaksi kutsutaan, kuntoon ja äiti varmaankin haluaa auttaa kauniin vauvahuoneen laittamisessa.


23.3.2013

You got the moves, baby

Argh, lupasin päivityksiä useammin, mutta enhän mie ole kerinnyt kirjoittamaan mitään viime aikoina. Koko helmikuu meni remontin keskellä (parvi on valmis ja ihana!), siivotessa (ikkunat pesemättä - ylläri...) ja valmistellessa kotia vastaanottamaan koko perheeni maaliskuun ekalla viikolla. Perhe tuli, oli ja lähti ja ihanaa oli! Veljentytär S. valloitti meijät täysin ja jopa Kulta-kummisetänsä oli aivan hurmaantunut. :) Asiaan ehkä vaikutti sellainen yksityiskohta, että samalla viikolla saimme tietää odottavamme tyttölasta...!

Olin aivan varma (älkää kysykö miksi), että pikkuinen olisi poika ja kieltämättä yllätys oli suuri! Miulla ei ollut mitään preferenssejä, sillä lapsen terveys on kuitenkin se kaikista tärkein asia, mutta tiesin, että Kulta toivoi tyttöä! Papa saa siis prinsessansa! :)

Olen tähän asti ollut yllättävän rauhallinen raskaudesta, vaikka luonteelleni on tyypillistä tietty hysteria ja draama. Miulla on vain ihan alusta asti ollut sellainen olo, että tämä on liian hyvää ollakseen totta enkä voi sille mitään, että pelkään jotain ikävää sattuvan. Toisaalta miulla on kuitenkin hyvin vahva luottamus elämään ja kuten tähänkin asti uskon, että olemme Kullan kanssa Luojan kämmenellä.

Tiistai-iltana juuri ennen nukahtamista tunsin ensimmäisen kerran tytön liikkuvan. Voi apua, mikä tunne! Aivan uskomatonta eikä sitä voi mitenkään sanoin kuvailla. :) Seuraavana päivänä sallin itselleni pienen höyrähdyksen ja piipahdin vasta-avatussa Kiabissa Nîmesin uusimmassa ostoskeskuskompleksissa. Olin vannonut itselleni, että en ala ostelemaan mitään vaaleanpunaista ja horhelöä, mutta mukaan meinasi lähteä kaikki söpöt vaaleanpunaiset mekot! Sain kuitenkin hillittyä itseni ja ostin vain 8 (vaaleanpunertavaa...) bodya.

Tiistai-illasta asti tyttö on siis terhakkaasti potkinut ja nyrkkeillyt ja vaikka se välillä tuntuukin epämukavalta, olen niin onnellinen. Jotenkin koko raskaus ja syntyvä lapsi on tullut todeksi nyt, kun tietää sukupuolen ja tuntee vauvan liikkuvan. Reilun kahden viikon päästä on taas ultra ja tällä kertaa se on 5. kuukauden "rakenneultra", jossa gynekologini katsoo tarkemmin vauvan kaikki toiminnot. Tuskinpa se vastaa suomalaista rakenneultraa, mutta tulenpahan ainakin taas ultratuksi kuten joka kuukausi tähän mennessä.

9.2.2013

"Life is like a box of chocolates.

You never know what you're gonna get."

Niinpä niin. Hyvinpä vähän Kulta ja mie osattiin aavistaa, millä tavalla meijän marraskuinen Tobagon matka olisi mullistava muutenkin kuin vain uusien kokemusten ja ihmissuhteiden tasolla! Palasimme paratiisisaareltamme kotiin levänneinä ja rentoutuneina, ruskettuina, muutaman lisäkilon sekä...


...uuden ihmisenalun kanssa! :)

7 avioliittovuoden ja enemmän ja vähemmän vakavan yrittämisen jälkeen meistä tulee vihdoin äiti ja isä - maman et papa! :)  Olimme jo melkein varmoja, että joudumme turvautumaan vähintään hormonihoitoihin, mutta yllättäen kyse taisikin olla vain sopivasta ajoituksesta ja rennosta, stressittömästä asenteesta ja hetkestä. Voitte siis uskoa, kuinka onnellisia myö ollaan! :)

Mie tunsin heti olevani raskaana. :)

Torstaina eli toissapäivänä meillä oli ensimmäinen virallinen ultra. Itkuhan siinä tuli, mutta koska Kulta ei saanut olla mukana (joo, kerron tästä lisää), niin yritin olla mahdollisimman cool. Yritin siis. :) Vauvalla oli kaikki raajat, aivot näkyi, vatsa toimi ja virtsarakkokin täyttyi siinä ultran aikana. Niskan paksuuskin oli ihan normaali. Kaikki hyvin siis - huh! :) Ensi viikolla saan tarkemmat tulokset down syndrooma -verikokeesta, joka täällä on pakollinen.

Mie olen voinut yllättävän hyvin. Mitään pahoinvointia miulla ei ole ollut onneksi. Mutta olo on kuin jonkun toisen kropassa olisi! En hallitse mitään. Pari viikkoa sitten miulla oli koko ajan nälkä ja olisin voinut syödä kaikki meijän elukat! Normaalitilassa en tykkää ruoanlaitosta yhtään, mutta tammikuun alussa venyin mitä ihmeellisimpiin kulinaarisiin suorituksiin ja ennätysajassa. Tein mm. pizzaa, lettuja ja tartiflettea ihan käden käänteessä ja kaikki mahdolliset mielihalut - omat ja Kullan - oli pakko toteuttaa. Pöytään istuttaessa jouduin varoittamaan Kultaa miun tavasta syödä, sillä se muistutti nälkää nähneen sian ahmimista...o_0

Nyt jatkuva nälkä on laantunut, mutta tilalle on tullut kaamea väsymys ja hengästyminen. Gynekologi sanoi sen johtuvan raudanpuutteesta (vaikka olenkin syönyt rautatabletteja ihan alusta asti) ja siltä se miusta itestäkin vaikutti. Miulla on taipumusta anemiaan, joten rautatabletteja saan nyt sitten syödä ihan loppuun asti ja senkin jälkeen. Odotusaika ei ole kyllä elämäni ihaninta aikaa - tulkoon se nyt samantien selväksi. Mutta onneksi kaikki tämä kärsimys (nykyinen ja tuleva!) on vain ihanan asian vuoksi!

Tästä blogista ei ole tarkoitus tulla mikään mammablogi, mutta nyt miulla on taas pitkästä aikaa jotain kirjoittamisen ja jakamisen arvoista. :)

8/11 asiaa

Minttu ja Rina haastoivat miut kertomaan 8 + 11 asiaa itsestäni. Vastaan haasteeseen pitemmän mukaan! :)

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
- kerro 11 asiaa itsestäsi
- vastaa haastajan 11 kysymykseen
- keksi 11 uutta kysymystä
- haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

11 asiaa miusta:

1.Olen todellinen vilukissa. En voi sietää kylmää ja ihmettelenkin nykyisin, miten olen voinut asua 25 vuotta elämästäni Suomen Susirajalla! Jopa lämpiminä kesäiltoina täällä Etelä-Ranskassa miun on pakko laittaa fleecetakki päälle. :)

2. Edelliseen viitaten: rakastan aurinkoa ja lämpoä! Vaikka kroppani ei lähempää tarkastelua kestäkään, niin voisin viettää kaikki päiväni bikineissä jollain trooppisella saarella! Aurinkorasvan ja hiekan sekoitus lämpimällä iholla on ehkä parasta, mitä tiedän.

3. Olin lapsena todella pelokas, mitä on vaikea uskoa, sillä toisaalta olin aina suuna päänä joka paikassa. Ala-asteaikana kamalinta oli yksin viulutunneille lähteminen bussilla...Pelkäsin, että se sama bussi, jolla menin joka viikko veisi yhtäkkiä miut ihan eri paikkaan.

4. Olen ystävyyssuhteissa erittäin vaativa. Liiankin kanssa.

5. Olen hyvin impulsiivinen ja spontaani. Nykyisin yritän hillitä itseäni ja erityisesti liikaa tunteellisuuttani, sillä välillä on niin kovin kuluttavaa olla "täysillä".

6. Olen pitkävihainen, mutta annan myös helposti anteeksi. En kuitenkaan helpolla unohda kokemaani epäoikeudenmukaisuutta tai pahaa. Loogista? Ei. :)

7. Inhoan imurointia.

8. Kävin yli 10 vuotta pianotunneilla, mutta en osaa soittaa mitään kyseisellä instrumentilla. Enkä kyllä millään muullakaan.

9. Olen erittäin kova itselleni ja saatan vatvoa vuosikausia jotakin möhläyksiäni ja sanomisiani. Yhtä kamalaa munausta en unohda ehkä koskaan, vaikka siitä on yli 10 vuotta aikaa. Jouduin asian takia käymään keskustelemassa ihan kirkonmiehen kanssa saadakseni armoa!

10. Vaikka nykyisin en ole enää siivousfriikki kuten teininä, en voi vastaanottaa ihmisiä kylään ilman "strategisten paikkojen" imurointia ja pölyjen pyyhkimistä sekä alakerran vieraskylppärin siivousta. Esimerkki tulee äidiltäni ja näin tulee varmasti olemaan hamaan loppuun saakka. Jos joku haluaa nähdä kotimme oikean tilan, ei muuta kuin yllätysvierailulle, mutta omalla vastuulla! :)

11. Olen kaikessa ääripää-ihminen ja siitä syystä myös helposti addiktoituva. Tupakasta olen päässyt eroon (kiitos migreenin!), alkoholistakin (olosuhteiden pakosta), Facebookin Farmvillestä (enkä ikinä enää pelaa vastaavanlaisia pelejä!), huumeita en ole onneksi koskaan kokeillut, telkkaria katson ihan liikaa enkä osaa rajoittaa...

Mintun kysymykset:

1.  Mitä sinulle on Onnistuminen?

Omasta mielestä jonkin asian tekeminen hyvin. 

2.  Mitä itsessäsi arvostat?

Rohkeutta, reippautta (!), oikeudenmukaisuutta ja maalaisjärkeä.

3.  Millainen on "normipäiväsi" arkena?

 Työarkena klo 7 töihin, kotiin viimeistään klo 14, Nessi ulos, päikkärit, kotihommia jos jaksan, Kullan kotiuduttua myöhään illalla teen ruokaa, jos jaksan ja nukahdan sohvalle telkkarin ääreen. Loma-arkena sama paitsi herään pari tuntia myöhemmin enkä mene töihin. :)

4.  Millainen olisi unelmapäiväsi?

Aikaisin aamulla ylös, aamupala tobagolaisen vuokratalon terassilla, noin klo 10 rannalle reppu selässä ja koko päivä siellä uiden, lukien hyvää kirjaa ja keskustellen paikallisten tuttujen kanssa, alkuillasta kavereitten ravintolaan syömään tuoretta kalaa kylmän oluen kera. Näitä päiviä on onneksi ollut ja toivottavasti niitä tulee lisää! :)

5.  Mikä saa sinut turhautumaan? Useinkin?

Yritän kaikessa mahdollisessa olla ekologinen ja paasaan siitä lähimmäisilleni.Turhaudun suuresti, kun huomaan, että hyvin harva pitää samoja asioita tärkeänä.

6.  Mikä rauhoittaa sinut parhaiten? Miksi?

Hiljaisuus.

7.  Mikä biisi / runo / sanonta kertoo sinusta parhaiten? Omasta mielestäsi vai jonkun muun?

"Itsepäinen kuin aasi." :)

8.  Missä toivoisit olevasi elämässäsi 10 vuoden kuluttua?

Jollain trooppisella saarella...!


Rinan kysymykset:

1. Lempimusiikkisi?

Kaikki musiikki, joka herättää tunteita. 

2. Kissa vai koira?

Miulla on  sekä kaksi kissaa että koira. Tai kissamainen koira. :) Molemmilla on hyvät ja huonot puolensa. Pidän kissojen itsenäisyydestä, mutta niiden monimutkainen psykologia rasittaa usein. Koiran kanssa voi harrastaa ja koira (ja basenjikin!) on mieleltään selkeämpi kuin kissa. Koira on kuitenkin hyvin monessa asiassa riippuvainen omistajastaan toisin kuin kissa.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

Monta on tällä hetkellä kesken, mutta viimeisin loppuun asti lukemani taitaa olla Peter Franzénin "Tumman veden päällä".

4. Pelaatko mitään peliä?

En.

5. Milloin ja missä konsertissa kävit viimeksi?

En valitettavasti muista...

6. Mitä kieliä puhut?

Suomea, ranskaa, englantia hyvin. Takeltelevasti saksaa ja ruotsia.

7. Värjäätkö hiuksiasi?

Raitoja käyn ottamassa noin kaksi kertaa vuodessa.

8. Oletko jo tehnyt lomasuunnitelmia ensi kesälle (millaisia)?

Miulla ei ole kesälomaa...Mutta talvilomasuunnitelmia olen alkanut jo tehdä!

9. Apple vai Windows?

Ihan mikä tahansa muu paitsi ei Apple.

10. Mitä et suostuisi tekemään mistään hinnasta?

 Vahingoittamaan tai tappamaan toista ihmistä tai eläintä.

11. Mitä leivoit viimeksi?

Unelmatortun. Vadelmilla.


Uudet kysymykset:

1. Parasta, mitä vanhempasi ovat sinulle opettaneet? Neuvo, käytännön taito tms.?
2. Oletko riippuvainen jostain? Ruoasta, juomasta, ihmisestä tms.?
3. Onko sinulla joku lempivaatekappale, johon päädyt lopulta aina?
4. Jos saisit lähteä heti huomenna ilmaiselle matkalle mihin vain maailmassa, minne lähtisit?
5. Oletko tyytyväinen työhösi? Jos olet/et, miksi?
6. Milloin ja miksi olet viimeksi käynyt kirkossa?
7. Monta kummilasta sinulla on? Miten huomioit kummilapsesi?
8. Mikä tai mitkä tekijät saavat sinut tuntemaan olosi turvalliseksi?
9. Haluaisitko muuttaa itsessäsi jotain? Mitä?
10. Onko sinulla joku idoli, jonka haluaisit joskus tavata? Vai oletko jo tavannut hänet?
11. Housut vai hame?

Haastan  Karoliinan (vaikka Karolla onkin enemmäin kuin 200 lukijaa), Tiitun, Duussin ja Monsterin. Enempää en jaksa haastaa, koska kone on jostain syystä niin hidas, että miulla menee ikuisuus noihin linkkeihin...Arrgghh!

10.1.2013

Goodbye 2012, nice to meet you 2013!

Ajattelin, että on aika päivittää blogia. Ja toivottaa teille kaikille ihanille murusille erittäin HYVÄÄ JA ONNELLISTA ALKANUTTA VUOTTA! :) Edellinen postaukseni oli yksi painava syy, miksi blogi ja moni muukin asia jäi viime vuoden toisella puoliskolla himmeään ankeaan unohdukseen. Ja pakko on myös tässä yhteydessä sanoa, että Facebook on perkeleestä! ;)

Loppuvuosi ei tosiaankaan ollut pelkkää ankeutta. Monta monituista samppanjakuplaista iltaa tuli vietettyä ystävien kanssa meillä ja heillä töiden lisäksi, mutta noista lämpimistä, nauruntäyteisistä myöhäisista illoista sai voimaa kestää aikaiset aamuheräämiset ja valittavat asiakkaat.

Näin uuden uutukaisen vuoden alkajaisiksi on hyvä listata viime vuoden iloisia asioita ja tapahtumia, joista olen niin kovin kiitollinen:

1. Veljentyttäreni, S-murusen, syntymä. En aikaisemmin olisi uskonut, miten paljon tädiksi tuleminen ja tätinä oleminen voikaan olla upeaa! S-muru on niin suloinen, pieni auringonpaiste, että toista samanlaista ei ole nähty! Kiitos sille, joka on keksinyt Skypen, sillä ilman sitä miulla olisi sydämessä paljon suurempi reikä ja suru! S-muru "juttelee" tädin kanssa Skypessä kuin vanha tekijä ja miten ihanaa onkaan, kun pieni tilliäinen tunnistaa tätinsä ja vilkuttaa ja nauraa! Huomenna murunen täyttää jo vuoden. Aika menee niin äkkiä!

2. Kulta täytti 40 ja järjestämäni yllätysjuhlat meijän hotellin ravintolassa onnistuivat yli odotusten. Harvoin olen nähnyt Kultaa niin liikuttuneena kuin tuona iltana! Paikalla olivat kaikki meijän läheisimmät ihmiset täällä Ranskassa ja Kulta sai ansaitsemansa huomion keskellä hotellin asiakkaiden täyttämää ravintolaa. Monta viikkoa 40:n täyttymisestä masentunut mies piristyi ja ilahtui kerralla eikä tuosta numerosta ole sen jälkeen enää puhuttu. :)

3. Marraskuinen matkamme Tobagoon. Kaksi viikkoa ansaittua lepoa ja rentoutumista! Tapasimme vanhoja tuttuja, joista voimme nyt puhua ystävinä; joimme litroittain kylmää paikallista olutta; nautimme henkeäsalpaavista maisemista, auringosta, arungonlaskuista ja toisistamme. Ei stressiä, ei kiirettä, ei kelloa, ei töitä. Tobago on meijän( kolmas) koti.

Kaikkea muutakin ihanaa ja hienoa tapahtui vuoden aikana, mutta nuo kolme nyt tulivat päällimmäisinä mieleen. :)

Tulevaisuudessa tämä blogi päivittyy useammin. Siihen on syynsä. Ja kuukauden päästä lupaan pudottaa pommin tänne! :)