Tuppukylän aktiviteetteja ja joulunodotusta

Sesongin aikana myö ei ehditä kovin paljon käydä muualla kylässä, mitä nyt mie käyn ostamassa Kullalle sen tupakkakartongit kylän tabac'sta tai haen joskus ravintolan patongit leipomosta. Muuten tulee 8 kk vietettyä aika sujuvasti hotellin 5000 neliön sisäpuolella. Meijän tuppukylä on kuitenkin aika aktiivinen paikka ja erilaisia kerhoja ja yhdistyksiä on vähän joka lähtöön. On rivitanssikerho, aerobic-tunteja, korttipelikerho, koirien agility-klubi, harrastelijateatteri jne. Tämän lisäksi useat eri tahot (esim. koulun oppilaiden vanhemmat, metsästysyhdistys, eläkeläiset jne.) järjestävät säännöllisesti erilaisia tapahtumia joko rahankeräys- tai hyväntekeväisyystarkoituksessa.

Viime sunnuntaina koulun oppilaiden vanhemmat järjestivät loton eli suomalaisittain bingon. Yksi ystäväperhe sai meijät houkuteltua sinne mukaan ja toisaalta oli ihan hyväkin olla edustamassa hotellia, sillä Kulta oli lahjoittanut kahden hengen illalliskortin yhteen palkintokoriin. Tapahtumapaikkana oli kuten tavallista kylän juhlatalo, salle des fêtes, ja porukkaa oli kuin pipoa. Siellä oli vanhuksia, teinejä, pikkulapsia, uusia ja vanhoja kylän asukkaita ja kaikki sulassa sovussa. Meteli oli mieletön - kuten aina - ja toisin kuin Suomessa edes bingon vetäjän kehotus hiljentyä ei laskenut desibelien määrää. Miulle kerta oli ihan ensimmäinen - joskus ala-asteella olin viimeksi pelannut bingoa, mutta koskaan en ole Suomessa käynyt varsinaisissa bingohalleissa. Täällä bingoja järjestetään joka viikonloppu jokaisessa tuppukylässä ja Kulta oli lapsena aikamoinen bingohai. Se voitti aina jotain ja sen suurin voitto oli hevosen varsa. =D Se ei kyllä ollut saanut sitä pitää ja siitä oli tullut itkupotkuraivarit kuulemma. Myö ei kuitenkaan voitettu yhtään mitään, mutta hauskaa oli.

Itse asiassa koko tapahtuma oli aika mielenkiintoinen. Ensinnäkin bingoristikot (tai miten niitä nyt kutsutaankin) valittiin etukäteen isosta kasasta ja maksettaessa ne leimattiin (ilman leimaa ne eivät kelvanneet). Numeroitten peittämiseen meillä Kullan kanssa oli maissinjyviä (heinähatut hei!), mutta melkein kaikilla muilla oli oikein kaupasta ostettuja numeroitten peittämiseen tarkoitettuja muovisia lätkiä. Ja oikein pro-bingoilijoilla oli sellainen magneettikahva, jolla ne muovilätkät pyyhittiin pois. Niissä lätkissä oli siis joku magneetti...jossain. Miusta oli aika huvittavaa, että a) kaupassa on myytävänä bingolätkiä ja b) joku ostaa niitä. Mutta tuo kertoo vain siitä, kuinka suosittuja bingot täällä on.

Palkinnot olivat varsin runsaat ja todella hienojakin. Pääpalkinto oli Wii-pelikonsoli ja se tietysti pelattiin viimeisenä. Kyllä tunnelma kohosi, kun oli tuollainen palkinto kysessä! Lapset eivät meinanneet pysyä nahoissaan ja aikuisetkin tuntuivat olevan aika kuumissaan. :) Kaikki tapahtui kuitenkin hyvässä hengessä ja jokaisen palkinnon voittaja sai aina runsaat aplodit. Mukava kokemus täytyy sanoa ja mennään varmasti toistekin.

Sunnuntaina on sitten ensimmäinen adventti. Täällä en ole kenenkään kuullut sitä juhlistavan erityisemmin, mutta mie aion viettää sitä samalla tavalla kuin kotikotona on tapana. Aikaisempina vuosina ei olla joko oltu täällä Ranskan kotona tai sitten en vain ole jaksanut tai muistanut. Ajattelin laittaa Kotkan mummilta perimäni sähkökynttelikön olohuoneeseen, ottaa jo muutamia neutraaleja joulukoristeita esille ja pistän tietysti joululaulut soimaan. :) Aika ihanaa.

Lomailua ja yllättävää seesteisyyttä (kuvia!)

Ikuinen lomalainen ja Lozèrin lehmiä

Olen unohtanut hehkuttaa täällä blogissa, että meijän kauan odotettu ja hyvin ansaittu loma on alkanut. Se alkoi itse asiassa jo kaksi ja puoli viikkoa sitten. On muuten aika namia olla vaan. :)



Lozérilainen unelma. Tällä hetkellä autiotalo, mutta meijän unelmissa tuleva eläkeparatiisimme. :)




Nessistä Lozère on paljon parempi paikka kuin koti-tuppukylä.

Loman ensimmäisellä viikolla olimme koko Kullan perheen voimin Lozèrissa maalaiselämää viettämässä. Kävimme myös syömässä Troisgros'n kolmen Michelin-tähden ravintolassa Appiukon synttäreiden kunniaksi. Ravintola on Bocusen jälkeen yksi ranskalaisen ruokamaailman instituutioita, jolla on ollut jo yli 40 vuoden ajan 3 Michelin-tähteä. Valitettavasti meistä kukaan ei ollut erityisen ihastunut ravintolan ruoista, jotka olivat kyllä erittäin kauniisti laitetut, mutta kokeilevan keittiön maut eivät voi miellyttää kaikkia.



Aperitiivillä.




Kahvin kanssa nautittavat mignardise-herkut tarjoiltiin pienissä Aalto-vaaseissa. Arvatkaa, kuka muuttui sinivalkoiseksi! (Ulkomailla miusta on tullut pieni nationalisti. ;))

Viime viikolla emme tehneet Kullan kanssa yhtään mitään. Olimme vain kotona, kävimme muutaman kerran todella pitkällä sauvakävelyllä Nessin kanssa ja tutustuimme omaa tuppukyläämme ympäröivään garriguesiin eli pusikkoon. :) (Aina ei tarvitse lähteä kauas löytääkseen mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja.)

Viime viikonloppuna miulla paloi käämit ja päätin aktivoitua tällä viikolla. Olenkin siis hellästi ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut tehdä erästä nimeltä mainitsematonta projektia loppuun. Kutsun sitä nimellä Kirjoitusprojekti. :) Tiistaina kävimme Kullan kanssa myös yhden rakennusfirman toimistossa keskustelemassa tulevasta kodistamme ja miulla on nyt sellainen kutina, että meijän rakennusfirma on löytynyt. Tapaamamme henkilö oli todella miellyttävä, asiantunteva ja luottamusta herättävä sekä hinnat ja muut ehdot sopivat meille kuin nenä päähän. Arvatkaa vaan, lähtikö joku sieltä toimistosta tanssien ja hihkuen pois! :) Toinen ihana asia omaan kotiin liittyen on, että Kulta haluaa ehdottomasti meille Tulikiven leivinuunitakan. Nehän maksaa todella paljon ja varsinkin täällä, mutta Kulta haluaa sellaisen ja koska miekin haluan, niin ainakaan siitä ei tarvitse kiistellä. Käytiin sitten samantien katsomassa Tulikiven takkoja Nîmesissä olevan Tulikiven edustajan luona. Ja koska miulla on tällä hetkellä herkkä kausi päällä, niin palahan miulla tuli kurkkuun niitä ihania vuolukivisiä takkoja silitellessä. (Mie oon kyllä ihan hullu, mutta meijän yhdessä hotellihuoneessa on suomalaisesta puusta tehdyt rappuset. Silloin kun niitä ei ollut vielä petsattu, niin kävin aika usein silittelemässä niitä. Ja tietty itku silmässä. Mutku jotenkin mie saan voimaa suomalaisesta puusta, kivestä...)

Kun myö tultiin takaisin kotiin tiistai-iltana ja aloin laittamaan ruokaa, niin miulle tuli yhtäkkiä älyttömän rauhallinen olo. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa. Sellainen olo, että kaikki asiat kyllä selviää ja elämä sujuu ihan hyvin omalla painollaan ilman, että miun tarttee kamalasti huolehtia kuten tähän asti. Mie oon aika varma, että myö saadaan tosi kiva koti, jossa miulla on vihdoinkin samanlainen olo kuin koti-kotona Joensuussa eikä raha-asiatkaan meitä kaada. Miulla on seesteinen, hyvä olo ja mie nautin nyt siitä. :)

Ai niin, kohta päästään Suomeenkin joten mikäs tässä on ollessa! Olo on kuin lottovoittajalla! :D

"Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty..."

Miun rakas, ainut veli ja ainut sisarus täyttää tänään 29 vuotta. Tirautin aamupalalla onnittelupuheluni jälkeen pari kyyneltä (ja tunsin itseni omaksi äidikseni ;) ), koska ajankulun huomaa varsinkin toisten ihmisten täyttäessä lisää vuosia. (Itsehän olen aina parikymppinen.)

Velipoika ei välttämättä tykkää tästä postauksesta, mutta mie haluan tyhjentää sydäntäni koko maailmalle tai ainakin niille muutamille ihmisille, jotka tätä blogia seuraa. Miun veli on miulle niin rakas ettei se itekään sitä tiiä. Se on aina ollut, mutta mie en ole aina ollut sille kovin hyvä isosisko ja miulla on siitä aivan järkyttävän huono omatunto. Sanotaanko näin, että mie olin silloin nuorempana niin välinpitämätön ja niin hemmetin itsekäs, että en välittänyt viettää aikaa sen yhden ja ainoan veljeni kanssa. Ja miun pikkuveli oli niin ihana ja huipputyyppi jo silloin! Harmi, ettei miulla oo yhtään kuvaa siitä pienenä, mutta silloin ei eletty digiaikaa ja paperikuvat on miun vanhempien luona.

Onneksi myö tullaan edelleen tosi hyvin toimeen ja kaikesta huolimatta Velipoika ei ole miulle katkera ja tykkää siskostaan edelleen. :) Miusta on kuitenkin aika traagista, että nyt kun miunkin silmät on auenneet ja arvojärjestys on niin kuin pitää, niin täällä mie oon tuhansien kilometrien päässä vanhemmistani ja veljestäni - niistä kaikkein tärkeimmistä ja rakkaimmista. Ne muutamat kerrat vuodessa, kun tavataan on miulle elintärkeitä ja joka kerta, kun pikkuveljeä pitää halata erotessa, meinaa sydän haljeta. Se on jättiläinen miun rinnalla, mutta mie tekisin mitä vaan sen puolesta ja puolustaisin sitä aina henkeen ja vereen - ihan kuin joku puutarhatonttu. =D Ja mie oon niin ylpea siitä! Se on niin lahjakas niin monessa asiassa, älykäs ja hyvä ihminen.

Vielä kerran, Miksu, paljon onnea ja enkelinsiipiä siun elämään. Mie rakastan sinnuu.

Ekotekoja

Teininä olin meijän perheessä koko ajan vahtaamassa muiden perheenjäsenten ekologista käyttäytymistä ja siitä syystä sainkin perheeltäni lempinimen Ekoterroristi. Opiskeluaikana relasin aika paljon noissa asioissa, koska miulla oli muutenkin niin paljon stressattavaa, mutta kompostoin, pyöräilin jne. Opiskelijan budjetilla nyt ei muutenkaan kauheasti pystynyt kuluttamaan.

Täällä Ranskassa ollessa on taas teinivuosieni "ekoterrorismi" alkanut nostaa päätään. Ranskalaiset tuntuvat olevan varsin ympäristötietoista ja -tiedostavaista kansaa nykyisin, vaikka täällä etelässä kyllä vielä roskataan ihan holtittomasti. Lempiviikkolehdessäni Nouvel Observateurissä on joka viikko artikkeleita ympäristöasioista ja ympäristöystävällisistä tuotteista. Samoin televisiossa on entistä enemmän "ekoilua" käsitteleviä reportaaseja. Valitettavan usein kuitenkin sanalla écolo (vapaasti käännettynä ympäristöystävällinen) on negatiivinen konnotaatio ja écoloiksi tunnustautuvia pidetään, ainakin tietyissä piireissä, hippeinä ja vasemmistolaisina. (Miun otsaan tuo leima on tässä perin oikeistolaisessa perheessä lyöty jo ajat sitten eikä se minua haittaa ollenkaan! Päinvastoin - pienimuotoinen provosointi on aina kuulunut lempiharrastuksiini... :) )

Meijän huushollissa on otettu viime aikoina käyttöön useita ympäristöä ja luonnonvaroja säästäviä ratkaisuja.

Vesipullojen rahtaaminen meillä on lopetettu jo melkein kaksi vuotta sitten ja ajoittain ikävästi kloorille tuoksahtavaa, mutta muuten erinomaista, hanavetta meillä suodatetaan Brita-karahvissa.

kuva
Vesi maistuu hyvälle, ei pilaa kalkilla espressokeitintä ja tavan kahvinkeitintä ja käytetyt suodattimetkin voi kierrättää. Vielä en ole kuitenkaan löytänyt paikkaa, joka ottaisi suodattimet vastaan ja siksipä niitä alkaa olla kertynyt jo aikamoinen kasa keittiön tiskialtaan alle.

Poisheitettävät tiskirätit olen jo aikoja sitten vaihtanut Viledan puuvilla-mikrokuituisiin tiskiliinoihin, joita pesen säännöllisesti koneessa. Niillä saa lian kuin lian poistettua ilman pesuainetta ja aina ku rätti alkaa olla likainen tai haiskahtaa pahalle, niin laitan sen muun pyykin joukkoon pesuun ja tsadaa - taas on puhdas liina käytössä. Muuten, kaikille tiskirätti kammoisille (esim. Ginger) tiedoksi: Sinituotte valmistaa käteviä liinanpidikkeitä, joiden avulla tiskirätin voi piilottaa kuivumaan esim. tiskiallaskaapin oven sisäpuolelle. Näin mie tein ja hyvin toimii! :)

kuva

Tänä kesänä päätin myös lopettaa pyykinpesuaineen käytön. Meillä on vesi todella kalkkista ja pyykinpesuaineen lisäksi joudun laittamaan koneeseen erityistä kalkinpoistoainetta. Lisää siihen vielä mahdolliset tahranpoistoaineet ja huuhteluaine, niin kyllä maailma saastuu kertalaakista! No, miulla meni hermot tuohon julmettuun pesuainesaastuttamiseen ja ostin tällaisen pesupallon:

kuva

Pesupallo laitetaan pyykin sekaan pesukoneen rumpuun ja se pesee kaikenlaisen pyykin puhtaaksi alle 50 asteessa. Pallon siällä on keraamisia "helmiä", joissa on jotain ionista säteilyä (?) joka puhdistaa. Täällä lisää pallosta. Keraamiset helmet myös hajottavat veden kalkkia, joten lisäkalkinpoistoainetta ei tarvita. Mie kyllä laitan hieman etikkaa pesuainelokeroon, jotta koko pesukone saa joka pesulla kalkinpoiston. Etikka on kuitenkin ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin erilliset kalkinpoistoaineet. Edit: Tässä pallosta lisätietoja englanniksi.

Miun seuraava hankinta on jogurttikone.

kuva

Meillä syödään niin paljon jogurttia, että tyhjiä jogurttipurkkeja tulee vuoden aikana ihan liikaa. Toiseksi itse tekemällä tietää ainakin mitä jogurteissa on eli ei ainakaan lisäaineita. Olen jo kerännyt talteen lasisia jogurttipurkkeja (kierrätys kunniaan!) ja nyt vain pitäisi löytää sopiva masiina.

Rakennusprojektikuulumisia

Bloggaaminen on jäänyt taas vähälle ensinnäkin uuden addiktioni, Facebookin FarmVillen takia. Mie jos kuka olen hyvin helppo koukutettava ja niinhän siinä kävi, että annoin pikkusormen ja se vei koko käden! :) Mutta onhan niitä pahempiakin addiktioita. Toiseksi aikani on taas mennyt taivastellessa kaiken maailman asioita lähinnä sohvan uumenissa. (Voisiko joku ajankäyttöihme-ihminen kertoa, miten saa aikan sa käytettyä tehokkaasti? Olisin kiitollinen kaikista neuvoista. :) )
Kolmanneksi olen ollut taas viime aikoina niin hemmetin kypsä "tähän kaikkeen" ja niin vihainen "tästä kaikesta". Älkää kysykö, mitä se kaikki on, sillä tuskinpa itsekään osaan siihen vastata, mutta sanotaanko näin, että kahden viikon päässä häämöttävä loma tekee hyvää!

Rakennusprojekti on ollut jäissä viimeiset pari kuukautta. Siihen tuli vauhtia elokuun alussa, jolloin saimme arkkitehtiltamme ensimmäiset piirustukset, mutta ne valitettavasti eivät meitä miellyttäneet. Vaikka olimme arkkitehdin kanssa keskustelleet sen muutaman tunnin ja olin mielestäni selvästi ilmoittanut, etten halua hukkaneliöitä ja turhia käytäviä ja nurkkia, niin piirustuksissa ei sitten oikein muuta ollutkaan. Valitettavasti täällä on ollut tapana tehdä pimeitä ja ahtaita hukkaneliötaloja, joten mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Päätimme siis yhteistuumin sekä me että Appiukko odottaa loman alkua, jotta arkkitehti-lankoni voi piirtää meijän kanssa raakaversion ja jonka sitten tämä "maksullinen arkkitehtimme" piirtää puhtaaksi. Nopeastihan tämä homma ei etene, sillä rakennuslupaa saa sitten odottaa sen kaksi kuukautta ja vielä siinä toivossa, että se menee kerralla läpi. Joten pitkälle ensi vuoden puolelle menee ennen kuin pääsemme valitsemaan kaakeleita ja verhokankaita.

Kulta on käynyt jo muutamassa pankissa kyselemässä lainatarjouksia ja siltä vaikuttaa, että joku niistä meille sen lainan sitten aikanaan myöntää. Myö vaan ei tajuta höykäsen pölähtävää lainasimulaatioista, joissa on sen viisi eri korkoprosenttia, TEG:tä ja joku muu, ja sitten siihen vielä tulee mukaan nollaprosenttikorko ensimmäistä asuntoaan ostaville/rakentaville, vakuutukset jne. Onneksi Appiukko on noista perillä.

Tässä oikeastaan kaikki tällä kertaa. Kerron lisää, kun projekti taas etenee hieman johonkin suuntaan.

CanalSatilla suomalaisia leffoja!!!

Piti tulla äkkiä tänne kertomaan kaikille Ranskan suomalaisille, että CanalSatin leffapaketin C Ciné Famiz -kanavalla (kanavapaikka 103) esitetään tällä hetkellä suomalaisia leffoja! Olen nyt jo useana iltapäivänä kotona elbaillessa ja kanavilla surffaillessa törmännyt suomalaisiin leffoihin, jotka taitavat suurimmaksi osaksi olla joko lasten/nuorten elokuvia tai koko perheen elokuvia, mutta hyvin ne ainakin miun suomalaisen maiseman nälkääni hillitsevät. Ainut huono puoli on dubbaus eli valitettavasti leffat eivät ole alkuperäisversioita ja suomen kieltä ei pääse kuulemaan. Pari päivää sitten kanava esitti Raimo O. Niemen Suden arvoitus, eilen suomalais-ruotsalaisen Aavan meren tällä puolen ja tänään katsoin Heikki Hietaniemen omaeläkertaiseen romaaniin perustuvan Äideistä parhain.

Hyvin olen saanut Suomi-ikävän pidettyä loitolla tänä vuonna, mutta noita leffoja katsoessa tuli itku: kaikki oli tuttua ja turvallista - huonekalut, vaatteet, rakennukset, puut. Varsinkin ne puut; koivut ja männyt. Onneksi kohta pääsen Suomeen.

Perussyksysairastelua ja yksi meemi

Ihana olla elävien kirjoissa jälleen! Olen viettänyt viimeiset 4 päivää mahataudissa - elämäni ensimmäisessä sellaisessa enkä halua toista kokea *koputtaa puu(ää)tä*. Olen aina ollut terve kuin pukki, mutta Ranskaan muutettuani terveys on alkanut antamaan periksi. Johtuuko se iästä, stressistä, työstä vai mistä, vastausta miulla ei siihen ole, mutta joka vuosi näihin aikoihin miulla on aina joku "härö". Viime vuonna se oli outo allergiareaktio, jonka aiheuttajaa en tiedä vieläkään (eikä tiedä ilmeisesti lääkärikään kun mitään ei sieltä päin ole kuulunut). Sairastaminen nyt itsessään ei ole mukavaa, mutta miun tapauksessa vielä epämiellyttävämpää siitä tekee tämä toisinaan ahdistava perheyritys. Meillä perheenjäsenillähän ei siis ole vapaapäiviä eikä sairaslomia vaan töitä paiskitaan oli kunto mikä tahansa. Miulla on se etu, että Kulta voi tehdä osan miun töistä, jos oon todella sairas kuten nyt olin. Miulla on kuitenkin aina ihan kamala syyllisyys, jos olen kipeä ja varsinkin nyt, kun Anoppi on läpikäynyt rintasyövän ja rankat sädehoidot ihan vastikään ja tekee siitä huolimatta töitä ihan kuin ei mitään olisi. Ja ikää sillä on 67 v. Vaikka sympatiaa ja empatiaa perheessä annetaan, tosin hillitysti, niin yleinen ajattelutapa tuntuu olevan, että työ ensin sitten kaikki muu. Terveys mukaanluettuna. No, itse en kuitenkaan aio näin elää vaan sairastan ja hoidan itseäni ihan rauhassa, sillä miun ajattelutapa ei ole samanlainen enkä todellakaan aio pistää terveyttäni peliin, en perheyrityksen enkä minkään yrityksen puolesta. Toivottavasti kukaan nyt ei saa sellaista käsitystä, että Kullan perhe olisi hirviömäinen, sillä sitä se ei todellakaan ole. Meillä vain on erilaiset näkemykset tietyistä asioista ja siksi toisekseen, jos on koko ikänsä elänyt vain yhdelle asialle on vaikea nähdä jotain muuta sen ympärillä.

Mutta nyt loppuu väninä. Miun oli eilen tarkoitus laittaa kuvia tänne blogiin, mutta totesin, että kaikki meijän uuden Panasonicin kaapelit ovat mystisesti kadonneet. Voisin siirtää kuvat kyllä suoraan kortiltakin, mutta itsepäinen kun olen, miun on ensiksi pakko selvittää kaapeleiden kohtalo. sitä odotellessa vastaan Paraisten Sarin miulle heittämään meemiin. Siispä tässä 10 totuutta miusta:

1. Olen erittäin itsepäinen. Usein naurettavuuteen asti. En usko ennen kuin olen itse nähnyt, kokenut tai kokeillut.

2. Olen todella impulsiivinen ja temperamenttinen. Sanoa pamautan asioita ja ajattelen yleensä vasta jälkeenpäin ja hyvin usein kadun sanomisiani.

3. Olen ekstrovertti, mutta osaan kuitenkin antaa tilaa muille. Suuressa joukossa, varsinkin tuntemattomien ihmisten keskellä, olen yleensä sivustaseuraaja.

4. Em. luonteenpiirteen takia tunnen oloni vaivaantuneeksi hiljaisten ihmisten kanssa, joilta pitää joka sana lypsää ulos. En kuitenkaan haluaisi, että toinen ihminen luulee minun dominoivan tilannetta, koska en kestä hiljaisia hetkiä ja täytän ne omalla pälätykselläni.

5. Minulla ei ole kultaista keskitietä. Ei niin missään. Yritän kyllä sitä löytää. :)

6. Minulle on suotu paljon lahjakkuutta, mutta äärimmäisen mukavuudenhaluni takia olen mennyt aina siitä missä aita on matalin. Laiska en ole, mutta kaiken pitäisi tapahtua helposti ja vaivattomasti, muuten en ehkä ryhdy asiaan. Tiedän, että olen jättänyt paljon lahjojani käyttämättä vain sen takia etten ole vain viitsinyt. Stupid is as stupid does. :)

7. Rakkauteni eläimiin on vain kasvanut viimeisten 5 vuoden aikana. Onneksi minulla on eläinrakas, mutta järkevä aviomies, joka saa miunkin jalat maan pinnalle tarvittaessa, sillä muuten olisin jo aikoja sitten ryhtynyt Brigitte Bardot'ksi Bardot'n tilalle.

8. Jos eläisin yksin eikä minulla olisi perhettä Suomessa, niin olisin jo vähän aikaa sitten lähtenyt asumaan jonnekin huitsin nevadaan kauaksi sivityksestä. Näin ainakin luulen.

9. Murehdin kaikkea ja lähes koko ajan. Voin muistella vuositolkulla jotain noloa tapahtumaa ja se saa miulle edelleen tuskan hien pintaan. Haluaisin olla "teflon-pintainen", johon mikään ei tartu - olisi helpompaa.

10. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.

Siinä. Kymmenen pitäisi haastaa. Mie pistän tämän eteenpäin ainakin Rinalle, Mintulle, Marinalle, Tuikulle, Fifille, Monsterille ja Susulle.