22.10.2010

Monosta päähän ja päätä seinään

Hiljaista on ollut blogissa ja muutenkin. Pientä syysalakuloa on ollut ilmassa. Tiedä mistä sekin taas tuli. Mieltä on painanut pienet sattumukset ja vanhat demonit. Onneksi Kulta on niin ihana kuuntelija ja analysoija, että se saa aina näihin ahdistaviin blues-periodeihin valoa.

Olin jo ehtinyt hehkuttaa erinäisissä iloisissa tilanteissa, kuinka olen sopeutunut tänne ja kuinka nyt tuntuu kaikin puolin hyvälle. Mutta kuten sanontakin kuuluu, niin ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Opinkohan koskaan pitämään suuren suuni kiinni ja mölyt mahassa? Tuskinpa, mutta yritys on kova. Kovempi.

Ongelma on suomalainen suoruuteni ja kun siihen vielä lisätään aimo annos tiukkaa temperamenttia, niin a'vot! Voi toimia Suomessa (eikä sielläkään aina...Nimim. Kokemusta on), mutta ei täällä. Eteläeurooppalaisia pidetään impulsiivisina ja ärhäkkinä kimpaantumaan, mutta tosiasia on, että ainakin eteläranskalaiset ovat yllättävän diplomaattisia ja sanoisimpa jopa lauhkeita. Siksipä miulla ei ole helppoa. Päätä tulee lyötyä seinään yllättävän usein ja välillä tunnen olevani aivan ulapalla, sillä väärinymmärryksiä tulee ihan pienestä. Syynä ei ole enää keskinkertainen ranskankielentaitoni (voi, kunpa voisinkin laittaa jotain sen piikkiin!), vaan yksinkertaisesti erilainen kommunikaatiokulttuuri. Luulisi, että 6 vuoden Ranskassa asumisen jälkeen sitä alkaa jo oppia, mutta ei.

Yritän oppia olemaan armollinen sekä itselleni että läheisilleni. Mutta iänikuinen miellyttäminen on loppunut - jos en kelpaa tällaisena kuin olen, niin ei sitten. Monesti on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa kuten suora käännös ranskalaisesta sanonnasta kuuluu.

5.10.2010

Kansainvälinen eläintenpäivä

Se oli eilen. Meillä eläimiä juhlitaan ja palvotaan kyllä joka päivä. Kuten tästäkin kuvasta huomaa:



Pöydälle kiipeäminen on Nessin uusin tapa herättää huomiota. Se kuuluu kylläkin basenjien tapavalikoimaan, mutta meijän Neppu on ruvennut harrastamaan tuota vasta keski-iässä. Joka ilta, ruokailun ja sohvalle asettumisen välissä on olohuoneessa Nessin pieni hepulihetki, jonka aikana pitää kokeilla kaikki mahdollinen pahuus ja lopuksi basenji kampeaa tuolien kautta pöydälle.



Eilen kansainvälisen eläintenpäivän kunniaksi meijän kolmella karvakorvalla oli kaikilla jotain pientä häikkää. Päättivat sitten juhlistaa sitä oikein kunnolla tai kerätä säälipisteitä. Nessillä oli "jotain" vasemmassa silmässä ja se siristeli sitä koko päivän ja erityisesti silloin, kun silmästä puhuttin tai sitä yritettiin katsoa. Meijän illallisen aikana se kerjäsi kuitenkin jotenkin kummasti molemmat silmät auki kuin suuret lautaset. Lilystä tuli myös yhtäkkiä taas "one-eyed" (se tekee tuota aika usein ja ilman näkyvää syytä, mutta epäilen, että se protestoi aina emännän siivoamattomuutta - "one-eyed"-ilmiö osuu aina talon suuren pöly- ja sekasotkuvaiheen kanssa yhteen) ja sekin maukui ja hieroi itseään silmäpuolena joka paikkaan. Maailman tervein kissa, Chokokin päätti kantaa kortensa kekoon ja oksenteli ympäri taloa ihan kunnolla koko päivän. Se oli vain sellasta harmitonta limaa ja nappuloita. Ei edes karvapalloja. Kukaan ei lähtenyt eläinlääkäriin, sillä ilmassa oli todella suuren filmauksen makua. :)



Tässä ei filmata vaan ihan oikeasti ollaan kauhuissaan ja paossa imuria. :)

Illalla filmaus jatkui ruokanirsoilun muodossa. Basenji sai raakoja lampaanlihanpaloja ja verta (!) nappuloittensa joukossa. Normaali koira olisi syönyt lihanpalat alta aikayksikön, mutta Nessi kantoi lihapalan kerrallaan olohuoneen villamatolle (!), hieman nykersi sitä ja jätti lopulta siihen. Ei voi tajuta...Yön aikana kuitenkin oli kuppi tyhjennetty, myös niistä sinne takaisin heivaamistani lihapaloista. Kissamaailman edustajat eivät puolestaan suostuneet syömään Sheban lohipateeta! Yleensä ne saa vain nappuloita, mutta miulla on naapureitten nirsokisujen jäljiltä muutama paketti Shebaa ja kun niistä yhdenkin kulmaa hiukan aukaisee menee Lily ja Choko ihan sekopäiseksi. Eilen ei. Myönnettäköön tosin, että seassa oli murskattu matolääke, mutta ei ne sitä normaalisti ahneuksissaan haista. Menee siis kansainvälisen eläintenpäivän piikkiin tämäkin.

4.10.2010

Uudet raamit

On hyvinsyönyt olo. Pitkästä aikaa. Dukanin dieetti on nyt kolmannessa vaiheessa ja kerran viikossa saadaan syödä ns. gaala-ateria eli ihan mitä halutaan (alkupala, pääruoka, juusto tai jälkkäri sekä aperitiivi ja yksi lasi viiniä tms.). Eilen illalla myö Kullan kanssa sitten suunnattiin Les 3 Brasseurs -nimiseen ketjuravintolaan (ihan vaan syömään, muuten olisimme mennyt jonnekin
muualle) ja syötiin Prof. Dukanin oppien mukaan juuri sitä, mitä mieli teki.



Aperitiiviksi valitsin tietty Kir Royalin (karhunvatukkalikööriä + samppanjaa) - lempiaperitiivini, jota olin jo ehtinyt kaivata.



Tarkoitus oli näyttää kir royal kädessä tosi onnelliselta, mutta Kulta ei osaa ottaa kuvia. :) Siispä onnellisen (ja suht' normaalin) ilmeen sijaan väännän taas naamaani ja ilmeisesti olin selittämässä jotain. (Ei silloin oteta kuvaa, kun toinen vielä puhuu...!)



Alkupalaksi lämmin vuohenjuustosalaatti. Nam!



Pääruoaksi amerikkalainen jokapäiväinen leipä. Ranskikset - good! Hampurilainen - good! :) Tämän huuhdoin alas 33 cl -lasillisella talon blanche-olutta. Olut - so good! Jälkiruoasta - brioche façon pain perdu eli iso köyhä ritari (?) vaniljakastikkeessa ja vaniljajätskipallolla - ei ole kuvaa, sillä se ehti hävitä miun vatsalaukkuun ennen kuin muistin koko kameraa...

Tänään palataan taas ruotuun ja syödään kiltisti proteiineja ja kasviksia. Onneksi ei vaaka näyttänyt tänä aamuna yhtään enempään kuin eilenkään, vaikka sitä pahoin pelkäsin.





Tadaa, 5 kiloa keveämpänä ja monta senttiä pienempänä vihdoin ja viimein! Muotiblogien (jota tämä blogi ei suinkaan ole) tyyliin:

Harmaa toppi NafNaf musta pitsitoppi Undiz housut Kookaï kengät Vagabond nahkaranneke La Halle hopeakaulakoru Kalevala Koru

3.10.2010

Kolme väriä

Ajatus on hiljalleen kypsynyt toteuttamisasteelle. Aion hakea Ranskan kansalaisuutta. Saisin kuitenkin pitää Suomen kansalaisuuden ja muuten en tuohon hommaan ryhtyisikään. Syy on yksinkertainen: haluan äänestää siinä maassa, johon maksan veroni. Tottakai kotimaan asiat kiinnostaa, mutta arjessa niillä ei ole miulle mitään merkitystä. Miusta on turha marmattaa veroista yms., jos ei äänestä. Toisaalta on aivan älytöntä, että äänestysoikeus menee kansalaisuuden mukaan, kun mielestäni se voisi mennä yksinkertaisesti asuinmaan (ja "verotusmaan") mukaan.

Kaksoiskansalaisuuden ansiosta voisin sitten edelleen sanoa olevani suomalainen. Ranskalaisuudesta ei tarvitsisi sanoa halaistua sanaakaan. Enhän oikeasti edes sitä olisi.

Viimeinen niitti päätökselleni tuli, kun Ranskan presidentti hoveineen alkoi pakkokarkottamaan Ranskaan eri keinoin tulleita romaneja. Samalla hän laittoi samaan säkkiin kaikki Ranskan maaperällä elävät ja asuvat kiertolaiset kansalaisuudesta riippumatta. Tämä porukka sai yhtäkkiä tiedotusvälineissä yläkäsitteen gens du voyage, joka aikaisemmin oli ollut poliittisesti korrektimpi nimitys Ranskan omille mustalaisille. Nimityksiä käytetään sekaisin ja vaihtelevasti, mutta tällä hetkellä yleisnimitys kaikille kiertolaisille on siis gens du voyage, tsigane on Ranskan mustalainen(romani) ja rom on Romaniasta tullut romani. Varsinainen sekametelisoppa tästä kaikesta saadaan, kun samaan porukkaan lisätään forainit eli tivolinpitäjät, joilla ei tietääkseni ole romanialkuperän kanssa (välttämättä) mitään tekemistä. Heidän elinkeinonsa vain edellyttää kiertolaisuutta.

Tilanne on kieltämättä monimutkainen, sillä siihen liittyy hyvin paljon halveksimaani vapaamatkustajuutta. Ratkaisu ei ole kuitenkaan se, että aletaan diskriminoida ja karkottaa köyhiä Euroopan kansalaisia, joilla on kuitenkin ihan samanlainen oikeus etsiä parempaa elämää kuin esimerkiksi minulla. Olen suomalainen, en romani. Miksi minulla on suurempi oikeus olla täällä Ranskassa ihan vain alkuperäni takia? Minulla oli mahdollisuus ja vapaus muuttaa elämäni rakkauden perässä Suomesta Ranskaan. Tasan ei käy onnen lahjat, häh?

2.10.2010

Muuten ihan jees, mutta...

Sauna puuttuu. Tosin ei enää pitkään. Uuteen kotiin tulee sauna ja miun rakas iskä tulee sen tekemään meille. Ilmeisesti myös rakas kummisetäni tulee avustamaan suuressa saunanrakennusprojektissa. Oon aika onnen tyttö, vai mitä?

Kaiken muun kotoisen olen osannut jotenkin korvata tai puuttumisen kestää, mutta saunaa kaipaan aina yhtä kipeästi. Varsinkin talvella, kun täällä mistraali puhkuu ja on jääkylmä sisätiloissakin, niin en mistään muusta unelmoi niin paljon kuin saunomisesta. Nyt kun tiedän, että saan oman saunan tänne, niin näen itseni vähän joka tilanteessa saunassa. Sieltä miut sitten varmaan aina löytää. :)

Äitin lähettämiä naistenlehtiä selatessa törmäsin Tikkurilan mainokseen, jossa oli näin upea kuva:



Meijän sauna vahataan siis mustaksi! Kiuasseinälle tulee vaaleat kaakelit, mutta muuten saunaan ja kylppäriin mustat, metallinhohtoiset isot laatat. Kalusteet puolestaan on valkeat. Mitäs sanotte?

1.10.2010

Maison

Jäi iltapäivään tämä paljonpuhuttu postaus. Tänä aamuna oli pieniä teknisiä ongelmia (ja liikaa lähteviä asiakkaita...). Valitettavasti saatte odottaa lupaamaani omakuvaa huomiseen, sillä en tiedä vielä, missä vermeissä sen otan...Mutta näin uuden alun kunniaksi julkaisen teille kuvia meidän rakenteilla olevasta ikiomasta kodista, joka edistyy huimaa vauhtia.

Blogin uusi ulkoasu kaipaa vielä hieman rukkaamista, mutta tuohon tuppukylän kuvaan olen tyytyväinen! :)



Valitettavasti en ehtinyt kuvata perustuksien kaivamista ja valamista, sillä meijän raksaäijät tulee ja menee miten niitä huvittaa, mutta tässä kuvassa on nyt jo sitten kivijalka muurattuna.



Tässä on jo sitten alakerran seinät melkein koko korkeudessaan. Vasemmalla tulee olemaan yhdistetty vieras- ja työhuone, jossa rakkaat perheenjäseneni saavat lomailla joka vuosi niin pitkään kuin haluavat. :)



Tuon samaisen vierashuoneen ikkunasta voi ihailla auringonlaskun häivähdystä. Harmi, että naapureitten talot on edessä, mutta meijän makuuhuoneesta onneksi näkee hieman enemmän, sillä se on vierashuoneen yläpuolella. :)

Tartteeko sanoa, että olen aika onnellinen nyt, kun pitkäaikainen unelma on vihdoin toteutumassa? Enpä olisi vielä 8 vuotta sitten voinut mitenkään aavistaa rakennuttavani taloa Etelä-Ranskaan, pieneen tuppukylään.