13.5.2009

Pienellä liekillä

Ei ole viime aikoina ollut intoa blogata ei. Kyseessä on varmaan se kuuluisa "blogger's block" - mitään kirjoittamisen arvoista ei tunnu tapahtuvan enkä keksikään edes mitään mielestäni kiinnostavaa kirjoitettavaa saati sitten luettavaa jollekin. Tämäkin postaus on aika turha, mutta annanpahan jonkun elonmerkin.

Itse asiassa miulla on viime aikoina mennyt kaikki energia uuteen elämäntaparemonttiini. En puhu laihdutuksesta, sillä sitä se ei ole. Tarkoituksenani on oppia uudelleen syömään terveellisesti, ruveta säännöllisesti kuntoilemaan sekä samalla päästä eroon noista kahdeksasta lisäkilosta, jotka ovat viimeisten viiden vuoden aikana salakavalasti kerääntyneet kroppaani. Hylkäsin vihdoinkin kaikki "ihmeitä tekevät" dieetit ja menin reilu kuukausi sitten ravintoterapeutille. Onpahan nyt joku, jolle pitää raportoida säännöllisesti ja fuskauksesta tulee nuhteluja. Ou nou, kerran lapsi, aina lapsi...

Mieli on myös ollut maassa eräästä suuresta menetyksestä, mutta sekin on vain opittava hyväksymään. Katkeruudella ei voita mitään, se on selvä.

Taloprojekti jumii, sillä ranskalaiseen tyyliin odotellaan papereita. Maanmittaaja kävi jo ajat sitten, mutta sitä lopullista tonttikaavaa ei vain näy ei kuulu. Uskon kuitenkin vakaasti, että kunhan kaikki paperit on kasassa ja rakennuslupa hanskassa, niin pyörät alkaa pyörimään vähän rivakammin. Ihan jo senkin takia, että myö taidetaan sittenkin rakentaa puusta! Jihuu! Mutta siitä lisää myöhemmin, kun alkaa suunnitteluvaihe.

Ai niin, ennen Blogiasunnon vaihtoa (Vuodatuksesta Bloggeriin :) ) miulla oli Blogilistalla tilaajia noin 120. Nyt ei ole kuin joku 40. Byäää! No, se kyllä kertoo aika paljon... :)

Iloista keskiviikkoa kaikille ympäri maailman! Provencessa puolipilvistä, mutta lämmin. :)

9 kommenttia:

  1. Kiitos elonmerkistä! :)

    Elämäntaparemontti kuulostaa hyvältä; itsellänikin olisi sellaiseen kovasti tarvetta, mutta ei motivaatiota. Joten tsemppiä sinne itsenikin edestä!

    Blogilistan tilaajamäärän pienenemiseen voi olla ihan sellainen "hyvä" syy, että melko moni (mukaanlukien minä) on siirtynyt blogilistalukemisen sijasta lukemaan blogeja syötelukijoiden kautta. Esim. minä nykyään tilaan seuraamani blogit Google Readerin kautta, kun se on niin helppoa. Mutta siinä tulee sitten blogin kirjoittajalle helposti väärä mielikuva, kun minun lukemisesta ei sitten jää blogilistalle tai itse varsinaiseen blogiin mitään kävijäjälkeä. En siis ole kasvattamassa kävijälaskurin lukemaa, vaikka joka postauksen luenkin...

    VastaaPoista
  2. samansuuntaisia ajatuksia täälläkin... meidän alakerran tyhjään liikehuoneistoon ilmeistyi pari kk sitten jonkinmoinen dieettitoimisto ja sen lisäksi tuntui että joka puolella mulle vihjailtiin laihduttamisesta :D olen koettanut opetella syömään terveellisemmin ja vihdoin aloittanut liikkumaankin enemmän. mut onnea projekteihin: elämäntapa- ja asunto-semmoisiin :)

    VastaaPoista
  3. Aika yleistä nykyään tuo blokki, mutta ilahduttavaa kun kuikuilit silti ! Yhä useampi tuntuu siirtyvän naamakirjaan ja/tai mikrobloggaamiseen, ja itselläkin mehut vähän lopussa blogin suhteen. (Pahoittelen, viimeisin postaus oli lähinnä näyteikkunaa sosmedian ekspertin maineeni pönkitykseen, köhköh...)

    Tuo elämäntaparemontti kuullostaa hienolta, pitäisi varmaan itsekin ryhdistäytyä ja tehdä samaa. Jotain logiikkaa tässä päättömässä rimpuilussa kiireen ja laiskuuden keskellä, ettei mene laiharille noin vaan.

    Onnea projekteille, ja seuraillaan missä sitten annatkin elonmerkkejä.

    Nimim fanikerholainen =)

    VastaaPoista
  4. Onnea ja tsemiä sekä talonrakennukseen että "omaan remonttiin"! Ei aina tartte olla sen kummempaa kertomista, laita vaikka kuva ja kirjoita millanen sää siellä on, tai mikä teki onnelliseksi just tänään! Ja arki on aina kiinnostavaa :-) Niin ja mitäs teidä kissoille kuuluu? Terkkui ja halaus!

    VastaaPoista
  5. Ei kai se mitään kerro. Minä enymmärrä noista tilauksista ja laskureista yhtään mitään. Minulla oli kaikki kiinnostavat blogiosoitteet päässä, ennen kuin tytär ihmetteli miksi en laita niitä tuohon favoris-listaan ... No siksi kun en tiennyt mikä sekään oli.

    Minulla ei ole vaakaa, joten punnitsen itseni kerran vuodessa Suomessa kesälomalla. Siinä välissä saattaa kaksi kiloa mennä tai tulla useampaan kertaan. Kun on hirveä meno päällä niin laihtuu, mutta myös Suomessa kesälomalla laihtuu ... ja kun syö vähemmän niin laihtuu kans. Minulla paino on loppujen lopuksi päästä kiinni.

    VastaaPoista
  6. Kaarina - Kiitos taas kommentista - olet ihanan uskollinen! <3 En ollut tullutkaan ajatelleeksi sitä Bloggerin gadgettia...Vaikka toisaalta mitä väliä - eihän tää mikään kilpailu ole...:)

    Tarja - Kiitos kiitos! :) Mitäs oot muuten tykänny WiiFitistä? Kannattaako ostaa?

    Maurelita - Mut siehän olet oikea ekspertti eli kyllä sitä mainetta voi ihan rauhassa pönkittää! :) Nykyisin todellakin FB ja Twitter soveltuu miulle ehkä paremmin, mutta en aio silti bloggausta jättää. Ehkä se tästä taas...Kiitos tsempistä, raportoin kyllä ainakin rakennusprojektista!

    Nii ja, mie oon sit tietty siun fanikerholainen! :)

    Rina - Kiitti, kaveri! Välillä on punainen lanka hukassa...Tai aika usein oikeestaan. Kissat voi hyvin. Postaan kuvia kunhan saan ne siirrettyä koneelle. Terkkuja ja haleja takas! :)

    Sari - Päästähän se kiinni on kyllä, mutta sie oot onnekas jos lihot vaan muutaman kilon! Miulla tuppaa kaikki aina menemää överiksi ja niin niitä kilojakin tulee kerralla aina useempi. Terkkuja Paraisille! :)

    VastaaPoista
  7. WiiFit on ollut ainakin mulle toistaiseksi tosi kätevä tapa pitää itteeni kurissa siinä, että liikkuu päivittäin riittävästi edes sen laitteen avulla. ja kyllä siinä hiki tulee, kunhan vaan valitsee itselleen sopivia treenejä. mä olen pääasiassa tehnyt joogaa, lihasharjoituksia ja aerobic-juttuja ja kyllä on lihaksissa tuntunut siltä että on tullut liikuttua :) se on myös kannustavaa, kun omaa kehitystään voi seurata niin selkeesti. suosittelen kyllä muillekin :)

    VastaaPoista
  8. On kuule niitä kiloja ollut välillä kymmenen liian vähän tai kymmenen liikaa - kun oikein on päästä viirannu, joskus nuorempana ;) Mutta nyt on jo ollut lähes parikymmentä vuotta tasaisempaa...

    Paraisilla pilvistä ja kylmää - ei sentään ole Seinäjoki jäässä ;)

    VastaaPoista
  9. Oi, täällä on kans oikein kunnon remontti käynnissä! Ja tekee niiiin hyvää uudistua. Jotenkin ne talven finanssikriisit sai olon ihan höhnäksi, eikä auttanut kun tarttua ohjaksiin :D Se ihana, palkitseva tunne, kun voi tuntea itsensä taas freesiksi.

    Venhäallergisena mä taas siirryin vähävehnäiseen ruokavalioon, ja se tuntuu onneksi auttavan, ihan joka vaivaan. Ei enää masukipuja, jee!

    Hurjasti hurjasti haliterkkuja!!! Ja paljon tsemppiä taloprojektiin, lopussa kiitos seisoo :)

    VastaaPoista