Ja niin tultiin syksyyn

Syksy tuli tänne ihan yhdessä hujauksessa. Sanotaanko vaikka että päivässä. Ensiksi laski lämpötila noin kymmenen astetta ja sitten rupesi satelemaan. Nyt on ollut pari päivää sellaista sekasikiökeliä - aurinko paistaa ja on lämmintäkin, mutta taivaalla risteilee välillä uhkaavan harmaita pilviä ja aina jossain kaukana ukkonen jyrisee. Rasittavaa, kun ei oikein tiedä miten pukeutuisi. Mie oon niin psykologisesti vuodenaikojen mukaan ajastettu, että syksyn tullen tekee mieli vetää pitkähihaista niskaan ja saapasta jalkaan, mutta täällä on päivisin kuitenkin sen verran lämmin, että t-paidassa vielä tarkenee ihan hyvin.

Hotellissa on edelleen ihan mukavasti asiakkaita. Tänäänkin melkein 50 henkeä. Asiakaskunta on kuitenkin hyvin erilaista verrattuna kesään: lähinnä pariskuntia ja vanhuksia. Syksyviikonloppuisin hotellin valtaa usein myös sellainen asiakaslaji kuin ralliautoilijat. Viereisessä tuppukylässä on nimittäin kilpa-autorata, jolla järjestetään harva se viikonloppu jotain kisoja ja koska me olemme ainoa kunnon hotelli lähettyvillä, niin suurin osa osallistujista tulee aina meille yöksi. Viikolla on hiljaisempaa ja myökin Kullan kanssa päästään illalliselle jo melkein ihmisten aikoihin.

Miusta on ihana valmistautua syksyyn ja talveen. Pari päivää sitten laitoin meille jo peitotkin takaisin sänkyyn, koska pelkkä lakana alkoi olla hieman liian viileä. Mielessäni voin jo kuvitella itseni kuohkean peittoni alla nukkumassa pitkään ensimmäisenä loma-aamuna Lily jalkopäässä ja Kulta vieressä. No, siihen on vielä puolisentoista kuukautta, mutta se päivä tulee hitaasti mutta varmasti. Otin myös esille syksykengät ja järjestelin vaatekaapin pitkähihaisosaston. :)

Meijän karvajalat on myös siirtyneet syksyaikaan. Choko ei nuku enää öitään sisäpihan ikkunalla, vaan omassa korissaan kodinhoitohuoneessa. Lily on myös palannut vetämään hirsiä meijän sänkyyn ja miun jalkopäähän. Päivisin ne nukkuu molemmat pitkiä päikkäreitä meijän sängyssä. Nessi Nepukka puolestaan on laihdutuskuurilla. Sille oli tullut hellekesän aikana ihan huomaamatta 3 kiloa ylimääräistä, joita nyt sitten yritetään hiljalleen saada pois. Nepulta on kaikki herkut kielletty ja viileämpien säitten ansiosta monsteri pääsee taas juoksentelemaan ja karistelemaan kilojaan Provencen karuihin pusikoihin. (Emäntäkin saisi kyllä taas ruveta laihikselle...)

Syksy on ehdottomasti miun lempivuodenaika täällä. Yksi syy siihen on tietysti lähenevä loma, mutta syksyn viileys on niin erilaista kuin keväällä. Samoin valo on aivan erilainen - jotenkin pehmeämpi. Suomessa inhosin syksyä.

Hiljaa hyvä tulee

Taloprojektissa on paästy siihen vaiheeseen, jossa voi jo hiukan alkaa kuvittelemaan, miltä se oma koti voisikaan näyttää. Keskiviikkona tapasin nimittäin ensimmäistä kertaa meijän arkkitehdin. Suomesta en tiedä, mutta Ranskassa arkkitehti on pakollinen rakennettaessa vähintään 170-neliöinen talo. Meillä on lupa rakentaa vain 150-neliöinen, joten arkkitehti ei ole siis välttämätön, mutta koska emme halua avaimet käteen -periatteella rakennettua taloa, niin jonkun on pakko piirtää haluamamme koti. Jo eläkkeellä oleva arkkitehtimme, Monsieur T., on kyläläisiä ja hän on piirtänyt suurimman osan kylän taloista. Hän tekee piirrustuksia nykyisin lähinnä omaksi huvikseen eikä näin ollen laskuta kuin murto-osan siitä, mitä ihan leipätyötä tekevä arkkitehti laskuttaisi.

Keskustelimme kolmisen tuntia ja esitin kaikki tiukat vaatimukseni ja hartaimmat toiveeni. Alustavan suunnitelman saamme ensi viikolla ja sitä voimme sitten vielä muokata Kullan kanssa. Tärkeintä on tässä vaiheessa kuitenkin, että saamme piirustukset siihen malliin valmiiksi, jotta voimme hakea rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntämiseen menee kuulemma 2 kuukautta ja se on siinä ja siinä, että ehdimme ostaa tontin ennen vuoden loppua kuten on tarkoitus. Vuoden loppu on deadline verotuksellisista syistä. Rakennuslupaa varten piirustuksissa on tärkeintä ovien ja ikkunoiden paikat ja talon sijainti tontilla, muoto ym. Kaikki muu on kuulemma mahdollista muokata vielä jälkeenpäin.

Seuraava vaihe on lainan ruinaaminen. Kahdessa pankissa ollaan jo käyty ja täytyy sanoa, että ei kovin kaksiselta näytä, mutta onneksi noita pankkeja ei tästä maasta puutu.

Onko täällä ketään?

No, huh huh, yli kaksi kuukautta on mennyt edellisestä blogikirjoituksesta! Järkyttävää suoraan sanottuna. Aika kuluu niin äkkiä, ettei kerkiä sanoa sitä kissaa eikä mitään muutakaan. Ja täytyy miun kyllä tunnustaakin, että ei ole oikein ollut intoa kirjoittaa ja jakaa mitään. Sanotaanko näin, että siipi on ollut maassa, mutta ei siitä sen enempää.

Ja näin Blogistaniaan paluun kunniaksi ilmoitan tämän blogin muuttuvan teemaltaan ainakin hetkeksi (vuosi?) ekorakennusblogiksi. Monet FB-ystäväni tietävätkin jo, että myö Kullan kanssa ollaan päätetty alkaa rakentaa taloa. Projekti aiktauluineen jne. oli vielä parisen viikkoa sitten vielä hyvin epämääräinen, mutta tiettyjen olosuhteiden pakottamina meijän piti ruveta pistämään vauhtia rattaisiin. Vielä ollaan kuitenkin ihan alkuvaiheessa, mutta toissapäivänä posti toi kauan odottamamme maanmittaajan suolaisen laskun ja maksusekki lähti samantien postiin. Nyt voimme siis sanoa, että ensimmäinen askel on otettu ja ensimmäinen rakennusprojektiin liittyvä maksu suoritettu eikä paluuta enääole. :)

Seuraava vaihe on rakennusluvan anominen sekä lainan ruinaaminen. Tontti meijän pitäisi nimittäin ostaa omiin nimiimme ennen vuoden vaihdetta, joten sitä ennen on nuo em. asiat oltava plakkarissa. Koitan olla kylmänviileä vaikka stressi ja huoli sisälläni jylläävätkin. Talon piirustuksista ei ole nimittäin vielä mitään tietoa kuten ei budjetistakaan, mutta asioillahan on kuulemma aina tapana järjestyä, vai miten se meni...

(Viime) Viikon positiiviset

Ihana ystäväni Fifi kertoi blogissaan viime viikon positiiviset tapahtumat ja halusi lopuksi tietää lukijoidensa viikon ilonaiheet. Miun viime viikon ilonaiheita olivat:

Olimme Kullan kanssa ensimmäistä kertaa elokuvissa. Tiistai-iltana pääsin sen verran aikaisin töistä, että ehdimme Kullan kanssa elokuviin katsomaan Enkelit & Demonit -leffaa. Olimme ensimmäistä kertaa elokuvissa koko seitsenvuotisen suhteemme aikana ja syy tähän on se, että a) mie kärsin ahtaanpaikankammosta ja elokuvateattereiden pimeys ja penkkirivien ahtaus on huono yhdistelmä (tosin Kinepoliksen penkit on tilavat ja rivit väljät, joten en saanut siellä mitään ahdistuskohtausta) ja b) ollaan sen verran mukavuudenhaluisia, että meistä on kivempi katsoa oman kokoelman tai Canal+:n leffoja omalta kotisohvalta Nessin kanssa.

Näin ystävien 3-viikkoisen tyttövauvan ensimmäistä kertaa. Keskiviikkoiltana olimme hyvien ystäviemme luona illallisella ja ihailemassa heidän herttaista tytärtään. Sain myös syöttää pikkuista tuttipullosta ja voi, kun se oli ihanaa!

Sain kutsun yhden kaverin polttereihin. Ja niitä on peräti kahdet! Miun ekat polttarit täällä uudessa kotimaassa ja nyt tunnen itseni oikeastaan aika "sulautuneeksi" enkä enää vain "irralliseksi" ja "ulkopuoliseksi". (Sanaa "sopeutunut" en vielä voi käyttää, koska ei se ihan niin ole kuitenkaan. Pienin askelin tai kuten jotkut laulaa: Step by step.)

Mainitsemisen arvoista on mielestäni myös se, että löysin sinne kaverin häihin aika ihanan mekon. Häät on vasta kuukauden päästä ja miulla on jo mekko ja kengät - tippadaa! :)

Kookaïlta tietenkin.



Tämän viikon ilonaiheita puolestaan voisivat olla esim. : sain siivottua, Kulta lähtee huomenna Pariisiin Simply Redin adieu-keikalle (olen siis iloinen Kullan puolesta vaikka huomenillalla itken Nessin turkin litskamäräksi ikävästä...=D) ja sain vihdoinkin ostettua vesijuoksuvyön.

Oh, how bizarre, how bizarre...

Kun rupesin tarkemmin mietiskelemään, niin kyllähän niitä ranskalaisia erikoisuuksia, joihin en ole tottunut tai jotka pistävät silmään, vielä löytyy.

Tässä muutama, mitä tuli mieleen:

* Kermavaahto ei ole pelkästään jälkiruoan lisuke, vaan sitä voidaan syödä myös ihan sellaisenaan. Esim. Nîmesin kauppahallissa, Les Halles, on herkkukoju, johon jonot voivat olla useita kymmeniä metrejä vain "aivan mahtavan" kermavaahdon takia! (Siis täh?!? Ensinnäkin sitähän voi tehdä itse kotona ja toiseksi miten kukaan voi sitä syödä desilitratolkulla olematta bulimikko?!?) Edit: Tämä kermavaahdon buliminen mättäminen voi olla vain eteläranskalainen ilmiö, jos Stazzya on uskominen. Ainakaan Stazzyn kotikonnuilla Elsassissa (Itä-Ranska, Strasbourg jne.) ei näin tehdä...

* Harvoin näkee ranskalaisia pyöräilemässä ihan normiverkkareissa ja -lenkkareissa vaan lähes poikkeuksetta aina niillä on vimosen päälle pyöräilyvermeet päällä.

* (Etelä-?)Ranskalainen lenkkeilee kesät talvet shortseissa. (Ymmärrän, että juostessa tulee hiki, mutta mielestäni talvella olisi kuitenkin parempi olla lämpimästi puettu myös juoksulenkille.)

* Talvellahan täällä Provencen auringon alla ei juuri pakkasasteita ole, mutta silti lapset puetaan toppatakkeihin, joilla tarkenisi hyvin Pohjolassakin. Päät ja kädet ovat kuitenkin epäloogisesti paljaina vaikka lämpötila yhtäkkiä laskisikin tai vaikka luntakin tulisi taivaalta...(Voitte siis kuvitella millaisia katseita saan osakseni syksyllä ja talvella, kun olen pukeutunut suomalaiseen tapaan pipoon, lapasiin ja kaulaliinaan...=D)

* Voilla sivellyn leivän tai cracoten (suomeksi ihan vain korpun) kastaminen kuumaan (huom! kuumaan!!!) kahviin tai kaakaoon. (Tartteeko tätä nyt enää sen tarkemmin selittää...)

Tylsää

Miun päivät on sitä yhtä ja samaa. Vaikka töitä on paljon, niin vapaa-aikaakin miulla on kuitenkin ihan mukavasti puolestapäivästä alkuiltaan, jolloin palaan takaisin sorvin ääreen muutamaksi tunniksi. Noitten iltapäivän tuntien aikanahan ehtisi tehdä vaikka mitä tai niin sitä moni luulee...Miulla on nyt kuitenkin mennyt puolisentoista viikkoa ihan vain sohvalla makaillessa ja turruttaessa aivoja armottomalla tv-sarjamäärällä. Onneksi tällä hetkellä ei ole enää mitä katsoa.

Parempaakin tekemistä olisi kuten siivoaminen, lenkkeily tai soutaminen soutulaitteella, jonka otin langolta lainaan (loistava muuten!), yhden g:llä alkavan juitsun teko jne. Mutku ei niin ei.

Pitäisköhän tässä oikeesti siirtyä elämän Nintendon seuraavalle tasolle? Sitten ois ainakin pakko ryhdistäytyä.

Ei se heilunu ku heinämies

En muistanut eilen koko Euroviisuja ennen kuin tulin kotiin ja ennen illallista surffasin valtakunnallisilla tv-kanavilla. Ehdin kuulla Suomen Waldon ruotsalaisvaikutteisen eurodanssirenkutuksen ja nähdä äijän ysikytlukutyyliin taaksepäin survotun lippiksen ja sen aikaansaamat hörökorvat (haloo, eikö ne porukan naiset voineet tehdä asialle mitään?!?). Loppu oli yhtä mössöä eikä paljon kiinnostanut, mutta Kulta halusi ehdottomasti katsoa tulostenlaskennan.

Kannatti jäädä sohvalle ameebana makaamaan, sillä muuten olisin missannut Jari Sillanpään ja Jarskan ihanan paidan, hyvinsyönyt heinämies -lookin ja kaiken sen kaipaamani kotoisan junttiuden. Kiitos, Jari ja tuntematon designer/stylisti!