13.5.2010

Rakennuslupaa odotellessa (Mielipidetiedustelu!)

Voisin kertoa välillä taloprojektistakin. Syy miksi en ole siitä kirjoittanut on se, että tässä on ollut vähän liikaa skismaa ja ongelmia eikä ole tehnyt mieli paljon ajatella koko asiaa sen enempää. Muuta en sano kuin, että alussa sympatiseeraamamme rakennuttaja on ihan samanlainen kus'pää kuin kaikki muutkin (täkäläiset) rakennuttajat. Luottamus on lähes mennyt, mutta jatkamme hänen kanssaan, sillä - kuten sanoin - kaikki ne on samanlaisia enkä jaksa etsiä säännön vahvistavaa poikkeusta. Haluan vain oman kotini ja nopsaan. Piste.

Maanantaina saimme kuitenkin rakennuslupahakemuksen jätettyä mairie'hen. Sen käsittelyyn menee kuukaudesta kahteen ja sinä aikana olisi saatava sisätilat siihen malliin, että kun rakennuslupa tulee aloitetaan rakennus samantien. Materiaalit ja värit tuottaa miulle nyt suurta päänvaivaa. Siksipä pyydän Blogistanian väeltä apua ja mielipiteitä ja perusteluja. Kaikki kommentit ja omat kokemukset ovat enemmän kuin tervetulleita!

Valkoinen vai puunvärinen keittiö?

Parketti vai laminaatti koiratalouteen?

Tummat vai vaaleat lattiat?

Noihin asioihin etsin vastausta näin ensi alkuun. Kulta on päässyt suurimmasta taloahdistuksestaan eroon, sillä se pystyy nyt jo ajattelemaan, että joku päivä ihan aikuisen oikeesti asutaan siinä talossa. Tänään se nimittäin tilaa itselleen uuden plasmatelkkarin. Niin, annoin periksi...Kuuden vuoden rankuttamisen jälkeen ja - kröhöm - kun näin kaverin luona National Geographic -kanavaa Full HD lcd-ruudulta. Oli pakko myöntää, että ero oli suuri.

Mitäs mie nyt sitten ite haikailen sinne kotiin? Kaikki "herkuthan" on miun valitsemia ja kipeästi tarvitsemia. Sillä kuten eräs viisas mies sanoi:"Miehet asuvat taloissa, mutta naiset niitä käyttävät." Mutta se, mistä mie unelmoin on...*rummun pärinää* Enpä kerrokaan vielä! :) Vinkkinä voin sanoa, että taloon tulee kaikkiaan neljä makuuhuonetta. ;)

13 kommenttia:

  1. Miten olisi pähkinän ja valkoisen yhdistelmä keittiöön`? Tyyliin http://starpoohonline.com/photos/alliern2.jpg . Tykkään tuosta valkoisesta hiotusta lasista joissakin keittiönovissa. On pakko pitää kaapitkin vähän järjestyksessä ;)

    VastaaPoista
  2. Morjens!

    Puunvärinen keittiö kuulostaisi "lämpimämmältä", mutta voisihan sitä vaikka valita valkeat kaapinovet ja puunväriset työtasot :-)

    Lattiasta on vaikea sanoa...kestäiskö laminaatti paremmin naarmuja?

    Äänestän vaaleiden lattioiden puolesta! ;-D

    Paljon terkkui!

    VastaaPoista
  3. Itse ottaisin noista vaihtoehdoista vaalean keittiön, koska meillä kotona oli puunvärinen ja mulla tulee siitä mieleen kasikytluku ja tunkkaisuus. Ottaisin varmaan valkoiseksi maalattua puuta. :)

    Tumma lattia on musta ihana, varsinkin yhdistettynä valkoisiin kalusteisiin, mutta olen kuullut, että tummassa lattiassa näkyvät kaikki murut ja pölyt tosi hyvin. Ei siis kävis ainakaan meille.

    Onnea sisustusrojektiin!

    VastaaPoista
  4. mä en ääenstä minkään puolesta, kerronpa vaan omat kokemuksemme. meillähän oli sellainen likaisen harmaa kivilattia. laitoimme kirkkaan keltaisen muovin ja mitäs huomasimme? imuroida täytyy koko ajan, koska nyt näkyy jokainen roska niin häiritsevästi että. eli se valkoinen lattia on varmaasti kaunis mutta hirveää työtä!

    VastaaPoista
  5. Valkoisissa pinnoissa näkyy kaikki lika ja niitä saa olla koko ajan pyyhkimässä. Laminaatti olisi kestävämpi koirankynsiä vastaan kun puulattia ja helpompi puhdistaa ja asentaa.Puulattia ei myöskään kestä lasten kulutusta kovin hyvin. Vaaleassa lattiassa näkyvät tahrat, tummassa roskat. Meillä on kotona valkoiset keittiönkaapit, mäntylattiat ja lapsia+koiria. Keittiöön kannattaa varmaan panostaa kun se on yleensä kaikkein käytetyin tila.

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti suosittelen tummaa laminaattia! Meilla oli Suomessa sellainen liuskekiven varinen (musta-harmaa). Lapset olivat tuolloin pienia ja hiekkaa tuli aivan alyttomasti sisaan, muttei kuitenkaan tarvinnut pelata naarmuja...

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Martilta (ja Veli-Matilta) ja kommentteja kysymyksiisi, joita on pohdittu täälläkin.
    - Valkoinen keittiö (valoisampi)
    - Parketti (koirasta jää jälkiä aina)
    - Vaaleat lattiat (em. jäljet eivät näy niin hyvin, heh)
    Tsemppiä taloprojektiin!

    VastaaPoista
  8. Mä yhdistäisin keittiöön puiset työtasot ja rungot, ja sitten vaikka valkoiset kaapin ovet.
    Laminaatti ei kai ole kovin ekoystävällinen... Muistaakseni ne tehdään yleensä jostain uhanalaisesta puulajista ja tuhoaa sademetsää tai jotain sinnepäin. En kyllä yhtään muista lähdettä, mutta ehkä googlaamalla löytyy jotain? Eli jos ekotaloa haluatte rakentaa, kannattaa ottaa nuokin seikat huomioon.
    Ja itse rakasta pähkinän- tai kirsikanvärisiä tummia puulattioita.

    Oli se lattia sitten minkävärinen vaan joutuu sitä kuitenkin joskus (valitettavasti) imuroimaan, joten tällaiset kysymykset perustaisin vaan omalle maulle. Suomalaisessa rakentamisessa tuntuu käytännöllisyys ajavan usein esteettisten seikkojen eteen, vaikka loppujen lopuksi hyöty jää kovin pieneksi.

    VastaaPoista
  9. Hmmm... Olenko ainoa, jonka mielesta keittiossa (kuten siella tehdyssa ja syodyssa ruoassakin) tulee olla varia (as in colour ;). Jos noista on pakko aanestaa, niin kai se valkoinen on parempi kuin puunvarinen, mutta kai sinne jotain variakin tulee, please? Meidan keittiosta tulee punainen :). Ja kestavat lattiat, ehdottomasti ja aanestan myos tummaa lattiaa. Suomalainen sisustus on mun mielesta niin hirveasti pelkkaa valkoista valkoisella ja vaalealla puulla, etta ma ainakin moisesta steriiliydesta vallan ahdistun. Mutta naa on siis vaan mun mielipiteita. Tehkaa itsenne nakoinen keittio, Rakkaudella :-D. Haleja ja hyvaa matkaa kotiseuduille, kerro paljon terveisia tutuille!

    VastaaPoista
  10. Monen edellä kommentoineen tapaan äänestän valkoista keittiötä puutasoilla ryhditettynä. Väriä on helppo tuoda esim verhoilla ja muilla helpommin vaihdettavilla elementeillä.

    Lattian suhteen ehdoton suosikkini on tummahko laminaatti. Se kestää parhaiten kulutusta ja valitsemalla harmaaseen taittavan keskiruskean sävyn ei pölykään näy juuri yhtään. Tiedän kokemuksesta :) Lisäksi laminaattejakin saa nykyään sertifioituina eli niiden tekoon ei ole käytetty uhanalaisia puita tms.

    Pitkää pinnaa rakennusurakkaan! Valmis talo palkitsee varmasti kaikki vastoinkäymiset.

    VastaaPoista
  11. Varmasti ensimmäistä kertaa kommentoin, hei vaan täältä Pohjanmaalta.

    Edellisessä kodissa meillä oli vaalean koivun väriset laminaattilattiat, rakennettiin ja tänne uuteen taloon laitettiin pähkinälaminaattia, nyt jos päättäisin tämän tiedon avulla minkä olen kokemuksen kautta saanut niin tähän taloon tulisi vaaleat lattiat...

    Laminaatti on koiralle liukas mutta parketti tosiaan pehmeämpää ja jää jälkiä. Laminaatti on paljaan jalan alla viilempää kuin parketti.

    Keittiö vaalea, mun mielestä puunvärinen tunkkainen, me vertasimme vaniljaa ja valkoista kun keittiötä valitsimme, valkoiseen päädyimme.

    Nämähän ovat tietysti makuasioita eikä niistä voi kiistellä, jokainen valitsee ne itselleen mieluisimmat sinne omaan kotiin. :-D

    VastaaPoista
  12. Vieläkö ehtii ?

    Valkoinen keittiö + tummat puiset työtasot ; parkettia helpompaa, kestävämpää ja nätimpää ei ole ; ja ehdottomasti tummat lattiat.

    En olisi ikinä kestänyt rakennuttaa taloa ; meillä on ollut perusremppa, laajennus, autotallin uudelleenrakentaminen ja terassiremppa x2 ja nekin oli aivan liikaa. Hatunnosto ja kärsivällisyyttä täkäläisten rakennusmiesten kanssa.........

    VastaaPoista
  13. Ja muodin vilkkaasti kuitenkin vaihtuessa, voisitte ajatella lattiaa/kaapin ovien värejä yms. vaikkapa 10-vuoden periodina. Rakennustapa sellaiseksi, että on helppo vaihtaa. Meillä 30 vuotta sitten, kun ensin ajateltiin loppuelämäksi kaikki rempata, niin käytäntö ja sattumukset sekä ihan vaan kyllästyminen tosiaan aiheuttivat sen, että kolmesti on jo muutettu materiaaleja; puulattiasta kivilaattaan, kaakeleista lasiin, valkoisesta mustaan jne.
    Onnea suunnitteluun!!

    VastaaPoista