4.10.2009

Perussyksysairastelua ja yksi meemi

Ihana olla elävien kirjoissa jälleen! Olen viettänyt viimeiset 4 päivää mahataudissa - elämäni ensimmäisessä sellaisessa enkä halua toista kokea *koputtaa puu(ää)tä*. Olen aina ollut terve kuin pukki, mutta Ranskaan muutettuani terveys on alkanut antamaan periksi. Johtuuko se iästä, stressistä, työstä vai mistä, vastausta miulla ei siihen ole, mutta joka vuosi näihin aikoihin miulla on aina joku "härö". Viime vuonna se oli outo allergiareaktio, jonka aiheuttajaa en tiedä vieläkään (eikä tiedä ilmeisesti lääkärikään kun mitään ei sieltä päin ole kuulunut). Sairastaminen nyt itsessään ei ole mukavaa, mutta miun tapauksessa vielä epämiellyttävämpää siitä tekee tämä toisinaan ahdistava perheyritys. Meillä perheenjäsenillähän ei siis ole vapaapäiviä eikä sairaslomia vaan töitä paiskitaan oli kunto mikä tahansa. Miulla on se etu, että Kulta voi tehdä osan miun töistä, jos oon todella sairas kuten nyt olin. Miulla on kuitenkin aina ihan kamala syyllisyys, jos olen kipeä ja varsinkin nyt, kun Anoppi on läpikäynyt rintasyövän ja rankat sädehoidot ihan vastikään ja tekee siitä huolimatta töitä ihan kuin ei mitään olisi. Ja ikää sillä on 67 v. Vaikka sympatiaa ja empatiaa perheessä annetaan, tosin hillitysti, niin yleinen ajattelutapa tuntuu olevan, että työ ensin sitten kaikki muu. Terveys mukaanluettuna. No, itse en kuitenkaan aio näin elää vaan sairastan ja hoidan itseäni ihan rauhassa, sillä miun ajattelutapa ei ole samanlainen enkä todellakaan aio pistää terveyttäni peliin, en perheyrityksen enkä minkään yrityksen puolesta. Toivottavasti kukaan nyt ei saa sellaista käsitystä, että Kullan perhe olisi hirviömäinen, sillä sitä se ei todellakaan ole. Meillä vain on erilaiset näkemykset tietyistä asioista ja siksi toisekseen, jos on koko ikänsä elänyt vain yhdelle asialle on vaikea nähdä jotain muuta sen ympärillä.

Mutta nyt loppuu väninä. Miun oli eilen tarkoitus laittaa kuvia tänne blogiin, mutta totesin, että kaikki meijän uuden Panasonicin kaapelit ovat mystisesti kadonneet. Voisin siirtää kuvat kyllä suoraan kortiltakin, mutta itsepäinen kun olen, miun on ensiksi pakko selvittää kaapeleiden kohtalo. sitä odotellessa vastaan Paraisten Sarin miulle heittämään meemiin. Siispä tässä 10 totuutta miusta:

1. Olen erittäin itsepäinen. Usein naurettavuuteen asti. En usko ennen kuin olen itse nähnyt, kokenut tai kokeillut.

2. Olen todella impulsiivinen ja temperamenttinen. Sanoa pamautan asioita ja ajattelen yleensä vasta jälkeenpäin ja hyvin usein kadun sanomisiani.

3. Olen ekstrovertti, mutta osaan kuitenkin antaa tilaa muille. Suuressa joukossa, varsinkin tuntemattomien ihmisten keskellä, olen yleensä sivustaseuraaja.

4. Em. luonteenpiirteen takia tunnen oloni vaivaantuneeksi hiljaisten ihmisten kanssa, joilta pitää joka sana lypsää ulos. En kuitenkaan haluaisi, että toinen ihminen luulee minun dominoivan tilannetta, koska en kestä hiljaisia hetkiä ja täytän ne omalla pälätykselläni.

5. Minulla ei ole kultaista keskitietä. Ei niin missään. Yritän kyllä sitä löytää. :)

6. Minulle on suotu paljon lahjakkuutta, mutta äärimmäisen mukavuudenhaluni takia olen mennyt aina siitä missä aita on matalin. Laiska en ole, mutta kaiken pitäisi tapahtua helposti ja vaivattomasti, muuten en ehkä ryhdy asiaan. Tiedän, että olen jättänyt paljon lahjojani käyttämättä vain sen takia etten ole vain viitsinyt. Stupid is as stupid does. :)

7. Rakkauteni eläimiin on vain kasvanut viimeisten 5 vuoden aikana. Onneksi minulla on eläinrakas, mutta järkevä aviomies, joka saa miunkin jalat maan pinnalle tarvittaessa, sillä muuten olisin jo aikoja sitten ryhtynyt Brigitte Bardot'ksi Bardot'n tilalle.

8. Jos eläisin yksin eikä minulla olisi perhettä Suomessa, niin olisin jo vähän aikaa sitten lähtenyt asumaan jonnekin huitsin nevadaan kauaksi sivityksestä. Näin ainakin luulen.

9. Murehdin kaikkea ja lähes koko ajan. Voin muistella vuositolkulla jotain noloa tapahtumaa ja se saa miulle edelleen tuskan hien pintaan. Haluaisin olla "teflon-pintainen", johon mikään ei tartu - olisi helpompaa.

10. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.

Siinä. Kymmenen pitäisi haastaa. Mie pistän tämän eteenpäin ainakin Rinalle, Mintulle, Marinalle, Tuikulle, Fifille, Monsterille ja Susulle.

8 kommenttia:

  1. Oletko oinas? Kuulostaa vain niin tutulta... :) Suurin osa tuosta listasta voisi olla minun sanomiani...

    VastaaPoista
  2. Maria - Sori, mie oon kauris...:)

    VastaaPoista
  3. Hah, sieltähän se vastaus löytyikin kommenteista eli olet kauris. Minä olen myös ja olisin voinut kirjoittaa tismalleen samat asiat. Mikä päivä olet syntynyt? Itse olen 25.12.
    Oikeasti, pentele tätä luonnetta. Varsinkin tuota laiskuutta, kun haluaa tehdä kaikki helpoimmalla tavalla ja siten ehkä jää monesta tilaisuudesta paitsi. Ja tuo huono omatunto ja asioiden vatvominen. Voiko turhempaa olla ja miten siitä pääsisi eroon? Ja tuo epäoikeudenmukaisuus. Se saa minut välillä raivon partaalle ja, ja voisin jatkaa joka kohdasta... :)

    VastaaPoista
  4. Pitipä vielä palata korjaamaan edelliseen kommenttiini, kun tein väärän sanavalinnan, että missään nimessä laiskuudesta ei voida puhua. Olen oikeinkin ahkera, mutta sellainen suuri mukavuudenhalu ja vaivattomuus vetävät niin paljon, että jätän suosiolla tekemättä asiat, jotka eivät suju kuin hampaat irvessä. Aina täytyisi tuntea olevansa hyvä siinä mitä tekee. Tämän takia siis voi jäädä jotkun asiat kokematta. Ei ole ehkä sellaista riskin otaamisen ja itsensä likoon panemisen tahtoa.

    VastaaPoista
  5. Katjuska - Mie oon syntynyt 12.tammikuuta. Lohduttavaa kuulla, että en ole ainut tällaisen rasittavan luonteen kanssa kamppaileva! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta! Vastaan ensi viikon kuluessa. Bon courage pour le boulot et gros gros bisous ! :)

    VastaaPoista
  7. Tuo 'työ ensin sitten kaikki muu. Terveys mukaanluettuna' on hyvin tuttu teema. Täällä se on voimassa vaikka kyseessä ei olisikaan perheyritys ja sitä vastaan on hyvin vaikea taistella. Ihan varmasti sun keho reagoi stressiin ja suureen työmäärään näin työputken loppupuolella. Onneksi pääset taas pitkälle lomalle!

    VastaaPoista
  8. Moiskis!

    Voi kun kiva saada haaste. Taisin kuitenkin just vastata samantyyppiseen "seitsemaan kummajaiseen". Oli kiva lukea sun jutut ja oppia susta taas lisaa. Toivottavasti masupopo on jo jattanyt sut taysin rauhaan!

    Hali Pariisista!

    VastaaPoista