Ekotekoja

Teininä olin meijän perheessä koko ajan vahtaamassa muiden perheenjäsenten ekologista käyttäytymistä ja siitä syystä sainkin perheeltäni lempinimen Ekoterroristi. Opiskeluaikana relasin aika paljon noissa asioissa, koska miulla oli muutenkin niin paljon stressattavaa, mutta kompostoin, pyöräilin jne. Opiskelijan budjetilla nyt ei muutenkaan kauheasti pystynyt kuluttamaan.

Täällä Ranskassa ollessa on taas teinivuosieni "ekoterrorismi" alkanut nostaa päätään. Ranskalaiset tuntuvat olevan varsin ympäristötietoista ja -tiedostavaista kansaa nykyisin, vaikka täällä etelässä kyllä vielä roskataan ihan holtittomasti. Lempiviikkolehdessäni Nouvel Observateurissä on joka viikko artikkeleita ympäristöasioista ja ympäristöystävällisistä tuotteista. Samoin televisiossa on entistä enemmän "ekoilua" käsitteleviä reportaaseja. Valitettavan usein kuitenkin sanalla écolo (vapaasti käännettynä ympäristöystävällinen) on negatiivinen konnotaatio ja écoloiksi tunnustautuvia pidetään, ainakin tietyissä piireissä, hippeinä ja vasemmistolaisina. (Miun otsaan tuo leima on tässä perin oikeistolaisessa perheessä lyöty jo ajat sitten eikä se minua haittaa ollenkaan! Päinvastoin - pienimuotoinen provosointi on aina kuulunut lempiharrastuksiini... :) )

Meijän huushollissa on otettu viime aikoina käyttöön useita ympäristöä ja luonnonvaroja säästäviä ratkaisuja.

Vesipullojen rahtaaminen meillä on lopetettu jo melkein kaksi vuotta sitten ja ajoittain ikävästi kloorille tuoksahtavaa, mutta muuten erinomaista, hanavetta meillä suodatetaan Brita-karahvissa.

kuva
Vesi maistuu hyvälle, ei pilaa kalkilla espressokeitintä ja tavan kahvinkeitintä ja käytetyt suodattimetkin voi kierrättää. Vielä en ole kuitenkaan löytänyt paikkaa, joka ottaisi suodattimet vastaan ja siksipä niitä alkaa olla kertynyt jo aikamoinen kasa keittiön tiskialtaan alle.

Poisheitettävät tiskirätit olen jo aikoja sitten vaihtanut Viledan puuvilla-mikrokuituisiin tiskiliinoihin, joita pesen säännöllisesti koneessa. Niillä saa lian kuin lian poistettua ilman pesuainetta ja aina ku rätti alkaa olla likainen tai haiskahtaa pahalle, niin laitan sen muun pyykin joukkoon pesuun ja tsadaa - taas on puhdas liina käytössä. Muuten, kaikille tiskirätti kammoisille (esim. Ginger) tiedoksi: Sinituotte valmistaa käteviä liinanpidikkeitä, joiden avulla tiskirätin voi piilottaa kuivumaan esim. tiskiallaskaapin oven sisäpuolelle. Näin mie tein ja hyvin toimii! :)

kuva

Tänä kesänä päätin myös lopettaa pyykinpesuaineen käytön. Meillä on vesi todella kalkkista ja pyykinpesuaineen lisäksi joudun laittamaan koneeseen erityistä kalkinpoistoainetta. Lisää siihen vielä mahdolliset tahranpoistoaineet ja huuhteluaine, niin kyllä maailma saastuu kertalaakista! No, miulla meni hermot tuohon julmettuun pesuainesaastuttamiseen ja ostin tällaisen pesupallon:

kuva

Pesupallo laitetaan pyykin sekaan pesukoneen rumpuun ja se pesee kaikenlaisen pyykin puhtaaksi alle 50 asteessa. Pallon siällä on keraamisia "helmiä", joissa on jotain ionista säteilyä (?) joka puhdistaa. Täällä lisää pallosta. Keraamiset helmet myös hajottavat veden kalkkia, joten lisäkalkinpoistoainetta ei tarvita. Mie kyllä laitan hieman etikkaa pesuainelokeroon, jotta koko pesukone saa joka pesulla kalkinpoiston. Etikka on kuitenkin ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin erilliset kalkinpoistoaineet. Edit: Tässä pallosta lisätietoja englanniksi.

Miun seuraava hankinta on jogurttikone.

kuva

Meillä syödään niin paljon jogurttia, että tyhjiä jogurttipurkkeja tulee vuoden aikana ihan liikaa. Toiseksi itse tekemällä tietää ainakin mitä jogurteissa on eli ei ainakaan lisäaineita. Olen jo kerännyt talteen lasisia jogurttipurkkeja (kierrätys kunniaan!) ja nyt vain pitäisi löytää sopiva masiina.

Rakennusprojektikuulumisia

Bloggaaminen on jäänyt taas vähälle ensinnäkin uuden addiktioni, Facebookin FarmVillen takia. Mie jos kuka olen hyvin helppo koukutettava ja niinhän siinä kävi, että annoin pikkusormen ja se vei koko käden! :) Mutta onhan niitä pahempiakin addiktioita. Toiseksi aikani on taas mennyt taivastellessa kaiken maailman asioita lähinnä sohvan uumenissa. (Voisiko joku ajankäyttöihme-ihminen kertoa, miten saa aikan sa käytettyä tehokkaasti? Olisin kiitollinen kaikista neuvoista. :) )
Kolmanneksi olen ollut taas viime aikoina niin hemmetin kypsä "tähän kaikkeen" ja niin vihainen "tästä kaikesta". Älkää kysykö, mitä se kaikki on, sillä tuskinpa itsekään osaan siihen vastata, mutta sanotaanko näin, että kahden viikon päässä häämöttävä loma tekee hyvää!

Rakennusprojekti on ollut jäissä viimeiset pari kuukautta. Siihen tuli vauhtia elokuun alussa, jolloin saimme arkkitehtiltamme ensimmäiset piirustukset, mutta ne valitettavasti eivät meitä miellyttäneet. Vaikka olimme arkkitehdin kanssa keskustelleet sen muutaman tunnin ja olin mielestäni selvästi ilmoittanut, etten halua hukkaneliöitä ja turhia käytäviä ja nurkkia, niin piirustuksissa ei sitten oikein muuta ollutkaan. Valitettavasti täällä on ollut tapana tehdä pimeitä ja ahtaita hukkaneliötaloja, joten mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Päätimme siis yhteistuumin sekä me että Appiukko odottaa loman alkua, jotta arkkitehti-lankoni voi piirtää meijän kanssa raakaversion ja jonka sitten tämä "maksullinen arkkitehtimme" piirtää puhtaaksi. Nopeastihan tämä homma ei etene, sillä rakennuslupaa saa sitten odottaa sen kaksi kuukautta ja vielä siinä toivossa, että se menee kerralla läpi. Joten pitkälle ensi vuoden puolelle menee ennen kuin pääsemme valitsemaan kaakeleita ja verhokankaita.

Kulta on käynyt jo muutamassa pankissa kyselemässä lainatarjouksia ja siltä vaikuttaa, että joku niistä meille sen lainan sitten aikanaan myöntää. Myö vaan ei tajuta höykäsen pölähtävää lainasimulaatioista, joissa on sen viisi eri korkoprosenttia, TEG:tä ja joku muu, ja sitten siihen vielä tulee mukaan nollaprosenttikorko ensimmäistä asuntoaan ostaville/rakentaville, vakuutukset jne. Onneksi Appiukko on noista perillä.

Tässä oikeastaan kaikki tällä kertaa. Kerron lisää, kun projekti taas etenee hieman johonkin suuntaan.

CanalSatilla suomalaisia leffoja!!!

Piti tulla äkkiä tänne kertomaan kaikille Ranskan suomalaisille, että CanalSatin leffapaketin C Ciné Famiz -kanavalla (kanavapaikka 103) esitetään tällä hetkellä suomalaisia leffoja! Olen nyt jo useana iltapäivänä kotona elbaillessa ja kanavilla surffaillessa törmännyt suomalaisiin leffoihin, jotka taitavat suurimmaksi osaksi olla joko lasten/nuorten elokuvia tai koko perheen elokuvia, mutta hyvin ne ainakin miun suomalaisen maiseman nälkääni hillitsevät. Ainut huono puoli on dubbaus eli valitettavasti leffat eivät ole alkuperäisversioita ja suomen kieltä ei pääse kuulemaan. Pari päivää sitten kanava esitti Raimo O. Niemen Suden arvoitus, eilen suomalais-ruotsalaisen Aavan meren tällä puolen ja tänään katsoin Heikki Hietaniemen omaeläkertaiseen romaaniin perustuvan Äideistä parhain.

Hyvin olen saanut Suomi-ikävän pidettyä loitolla tänä vuonna, mutta noita leffoja katsoessa tuli itku: kaikki oli tuttua ja turvallista - huonekalut, vaatteet, rakennukset, puut. Varsinkin ne puut; koivut ja männyt. Onneksi kohta pääsen Suomeen.

Perussyksysairastelua ja yksi meemi

Ihana olla elävien kirjoissa jälleen! Olen viettänyt viimeiset 4 päivää mahataudissa - elämäni ensimmäisessä sellaisessa enkä halua toista kokea *koputtaa puu(ää)tä*. Olen aina ollut terve kuin pukki, mutta Ranskaan muutettuani terveys on alkanut antamaan periksi. Johtuuko se iästä, stressistä, työstä vai mistä, vastausta miulla ei siihen ole, mutta joka vuosi näihin aikoihin miulla on aina joku "härö". Viime vuonna se oli outo allergiareaktio, jonka aiheuttajaa en tiedä vieläkään (eikä tiedä ilmeisesti lääkärikään kun mitään ei sieltä päin ole kuulunut). Sairastaminen nyt itsessään ei ole mukavaa, mutta miun tapauksessa vielä epämiellyttävämpää siitä tekee tämä toisinaan ahdistava perheyritys. Meillä perheenjäsenillähän ei siis ole vapaapäiviä eikä sairaslomia vaan töitä paiskitaan oli kunto mikä tahansa. Miulla on se etu, että Kulta voi tehdä osan miun töistä, jos oon todella sairas kuten nyt olin. Miulla on kuitenkin aina ihan kamala syyllisyys, jos olen kipeä ja varsinkin nyt, kun Anoppi on läpikäynyt rintasyövän ja rankat sädehoidot ihan vastikään ja tekee siitä huolimatta töitä ihan kuin ei mitään olisi. Ja ikää sillä on 67 v. Vaikka sympatiaa ja empatiaa perheessä annetaan, tosin hillitysti, niin yleinen ajattelutapa tuntuu olevan, että työ ensin sitten kaikki muu. Terveys mukaanluettuna. No, itse en kuitenkaan aio näin elää vaan sairastan ja hoidan itseäni ihan rauhassa, sillä miun ajattelutapa ei ole samanlainen enkä todellakaan aio pistää terveyttäni peliin, en perheyrityksen enkä minkään yrityksen puolesta. Toivottavasti kukaan nyt ei saa sellaista käsitystä, että Kullan perhe olisi hirviömäinen, sillä sitä se ei todellakaan ole. Meillä vain on erilaiset näkemykset tietyistä asioista ja siksi toisekseen, jos on koko ikänsä elänyt vain yhdelle asialle on vaikea nähdä jotain muuta sen ympärillä.

Mutta nyt loppuu väninä. Miun oli eilen tarkoitus laittaa kuvia tänne blogiin, mutta totesin, että kaikki meijän uuden Panasonicin kaapelit ovat mystisesti kadonneet. Voisin siirtää kuvat kyllä suoraan kortiltakin, mutta itsepäinen kun olen, miun on ensiksi pakko selvittää kaapeleiden kohtalo. sitä odotellessa vastaan Paraisten Sarin miulle heittämään meemiin. Siispä tässä 10 totuutta miusta:

1. Olen erittäin itsepäinen. Usein naurettavuuteen asti. En usko ennen kuin olen itse nähnyt, kokenut tai kokeillut.

2. Olen todella impulsiivinen ja temperamenttinen. Sanoa pamautan asioita ja ajattelen yleensä vasta jälkeenpäin ja hyvin usein kadun sanomisiani.

3. Olen ekstrovertti, mutta osaan kuitenkin antaa tilaa muille. Suuressa joukossa, varsinkin tuntemattomien ihmisten keskellä, olen yleensä sivustaseuraaja.

4. Em. luonteenpiirteen takia tunnen oloni vaivaantuneeksi hiljaisten ihmisten kanssa, joilta pitää joka sana lypsää ulos. En kuitenkaan haluaisi, että toinen ihminen luulee minun dominoivan tilannetta, koska en kestä hiljaisia hetkiä ja täytän ne omalla pälätykselläni.

5. Minulla ei ole kultaista keskitietä. Ei niin missään. Yritän kyllä sitä löytää. :)

6. Minulle on suotu paljon lahjakkuutta, mutta äärimmäisen mukavuudenhaluni takia olen mennyt aina siitä missä aita on matalin. Laiska en ole, mutta kaiken pitäisi tapahtua helposti ja vaivattomasti, muuten en ehkä ryhdy asiaan. Tiedän, että olen jättänyt paljon lahjojani käyttämättä vain sen takia etten ole vain viitsinyt. Stupid is as stupid does. :)

7. Rakkauteni eläimiin on vain kasvanut viimeisten 5 vuoden aikana. Onneksi minulla on eläinrakas, mutta järkevä aviomies, joka saa miunkin jalat maan pinnalle tarvittaessa, sillä muuten olisin jo aikoja sitten ryhtynyt Brigitte Bardot'ksi Bardot'n tilalle.

8. Jos eläisin yksin eikä minulla olisi perhettä Suomessa, niin olisin jo vähän aikaa sitten lähtenyt asumaan jonnekin huitsin nevadaan kauaksi sivityksestä. Näin ainakin luulen.

9. Murehdin kaikkea ja lähes koko ajan. Voin muistella vuositolkulla jotain noloa tapahtumaa ja se saa miulle edelleen tuskan hien pintaan. Haluaisin olla "teflon-pintainen", johon mikään ei tartu - olisi helpompaa.

10. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta.

Siinä. Kymmenen pitäisi haastaa. Mie pistän tämän eteenpäin ainakin Rinalle, Mintulle, Marinalle, Tuikulle, Fifille, Monsterille ja Susulle.

Ja niin tultiin syksyyn

Syksy tuli tänne ihan yhdessä hujauksessa. Sanotaanko vaikka että päivässä. Ensiksi laski lämpötila noin kymmenen astetta ja sitten rupesi satelemaan. Nyt on ollut pari päivää sellaista sekasikiökeliä - aurinko paistaa ja on lämmintäkin, mutta taivaalla risteilee välillä uhkaavan harmaita pilviä ja aina jossain kaukana ukkonen jyrisee. Rasittavaa, kun ei oikein tiedä miten pukeutuisi. Mie oon niin psykologisesti vuodenaikojen mukaan ajastettu, että syksyn tullen tekee mieli vetää pitkähihaista niskaan ja saapasta jalkaan, mutta täällä on päivisin kuitenkin sen verran lämmin, että t-paidassa vielä tarkenee ihan hyvin.

Hotellissa on edelleen ihan mukavasti asiakkaita. Tänäänkin melkein 50 henkeä. Asiakaskunta on kuitenkin hyvin erilaista verrattuna kesään: lähinnä pariskuntia ja vanhuksia. Syksyviikonloppuisin hotellin valtaa usein myös sellainen asiakaslaji kuin ralliautoilijat. Viereisessä tuppukylässä on nimittäin kilpa-autorata, jolla järjestetään harva se viikonloppu jotain kisoja ja koska me olemme ainoa kunnon hotelli lähettyvillä, niin suurin osa osallistujista tulee aina meille yöksi. Viikolla on hiljaisempaa ja myökin Kullan kanssa päästään illalliselle jo melkein ihmisten aikoihin.

Miusta on ihana valmistautua syksyyn ja talveen. Pari päivää sitten laitoin meille jo peitotkin takaisin sänkyyn, koska pelkkä lakana alkoi olla hieman liian viileä. Mielessäni voin jo kuvitella itseni kuohkean peittoni alla nukkumassa pitkään ensimmäisenä loma-aamuna Lily jalkopäässä ja Kulta vieressä. No, siihen on vielä puolisentoista kuukautta, mutta se päivä tulee hitaasti mutta varmasti. Otin myös esille syksykengät ja järjestelin vaatekaapin pitkähihaisosaston. :)

Meijän karvajalat on myös siirtyneet syksyaikaan. Choko ei nuku enää öitään sisäpihan ikkunalla, vaan omassa korissaan kodinhoitohuoneessa. Lily on myös palannut vetämään hirsiä meijän sänkyyn ja miun jalkopäähän. Päivisin ne nukkuu molemmat pitkiä päikkäreitä meijän sängyssä. Nessi Nepukka puolestaan on laihdutuskuurilla. Sille oli tullut hellekesän aikana ihan huomaamatta 3 kiloa ylimääräistä, joita nyt sitten yritetään hiljalleen saada pois. Nepulta on kaikki herkut kielletty ja viileämpien säitten ansiosta monsteri pääsee taas juoksentelemaan ja karistelemaan kilojaan Provencen karuihin pusikoihin. (Emäntäkin saisi kyllä taas ruveta laihikselle...)

Syksy on ehdottomasti miun lempivuodenaika täällä. Yksi syy siihen on tietysti lähenevä loma, mutta syksyn viileys on niin erilaista kuin keväällä. Samoin valo on aivan erilainen - jotenkin pehmeämpi. Suomessa inhosin syksyä.

Hiljaa hyvä tulee

Taloprojektissa on paästy siihen vaiheeseen, jossa voi jo hiukan alkaa kuvittelemaan, miltä se oma koti voisikaan näyttää. Keskiviikkona tapasin nimittäin ensimmäistä kertaa meijän arkkitehdin. Suomesta en tiedä, mutta Ranskassa arkkitehti on pakollinen rakennettaessa vähintään 170-neliöinen talo. Meillä on lupa rakentaa vain 150-neliöinen, joten arkkitehti ei ole siis välttämätön, mutta koska emme halua avaimet käteen -periatteella rakennettua taloa, niin jonkun on pakko piirtää haluamamme koti. Jo eläkkeellä oleva arkkitehtimme, Monsieur T., on kyläläisiä ja hän on piirtänyt suurimman osan kylän taloista. Hän tekee piirrustuksia nykyisin lähinnä omaksi huvikseen eikä näin ollen laskuta kuin murto-osan siitä, mitä ihan leipätyötä tekevä arkkitehti laskuttaisi.

Keskustelimme kolmisen tuntia ja esitin kaikki tiukat vaatimukseni ja hartaimmat toiveeni. Alustavan suunnitelman saamme ensi viikolla ja sitä voimme sitten vielä muokata Kullan kanssa. Tärkeintä on tässä vaiheessa kuitenkin, että saamme piirustukset siihen malliin valmiiksi, jotta voimme hakea rakennuslupaa. Rakennusluvan myöntämiseen menee kuulemma 2 kuukautta ja se on siinä ja siinä, että ehdimme ostaa tontin ennen vuoden loppua kuten on tarkoitus. Vuoden loppu on deadline verotuksellisista syistä. Rakennuslupaa varten piirustuksissa on tärkeintä ovien ja ikkunoiden paikat ja talon sijainti tontilla, muoto ym. Kaikki muu on kuulemma mahdollista muokata vielä jälkeenpäin.

Seuraava vaihe on lainan ruinaaminen. Kahdessa pankissa ollaan jo käyty ja täytyy sanoa, että ei kovin kaksiselta näytä, mutta onneksi noita pankkeja ei tästä maasta puutu.

Onko täällä ketään?

No, huh huh, yli kaksi kuukautta on mennyt edellisestä blogikirjoituksesta! Järkyttävää suoraan sanottuna. Aika kuluu niin äkkiä, ettei kerkiä sanoa sitä kissaa eikä mitään muutakaan. Ja täytyy miun kyllä tunnustaakin, että ei ole oikein ollut intoa kirjoittaa ja jakaa mitään. Sanotaanko näin, että siipi on ollut maassa, mutta ei siitä sen enempää.

Ja näin Blogistaniaan paluun kunniaksi ilmoitan tämän blogin muuttuvan teemaltaan ainakin hetkeksi (vuosi?) ekorakennusblogiksi. Monet FB-ystäväni tietävätkin jo, että myö Kullan kanssa ollaan päätetty alkaa rakentaa taloa. Projekti aiktauluineen jne. oli vielä parisen viikkoa sitten vielä hyvin epämääräinen, mutta tiettyjen olosuhteiden pakottamina meijän piti ruveta pistämään vauhtia rattaisiin. Vielä ollaan kuitenkin ihan alkuvaiheessa, mutta toissapäivänä posti toi kauan odottamamme maanmittaajan suolaisen laskun ja maksusekki lähti samantien postiin. Nyt voimme siis sanoa, että ensimmäinen askel on otettu ja ensimmäinen rakennusprojektiin liittyvä maksu suoritettu eikä paluuta enääole. :)

Seuraava vaihe on rakennusluvan anominen sekä lainan ruinaaminen. Tontti meijän pitäisi nimittäin ostaa omiin nimiimme ennen vuoden vaihdetta, joten sitä ennen on nuo em. asiat oltava plakkarissa. Koitan olla kylmänviileä vaikka stressi ja huoli sisälläni jylläävätkin. Talon piirustuksista ei ole nimittäin vielä mitään tietoa kuten ei budjetistakaan, mutta asioillahan on kuulemma aina tapana järjestyä, vai miten se meni...